Paikan henki, genius loci, oli alunperin muinaisroomalaisten käsite. Heille se tarkoitti paikkaa varjelevaa suojelushenkeä. Meillä Suomessakin oli vielä joitakin sukupolvia sitten, varsinkin maalla, jäljellä aika annos uskoa paikallisten henkien voimiin, vaikkapa riihitonttujen tai joitakin paikkoja riivaavien pahojen henkien muodossa. Nykyaikana tuo käsite on otettu uudelleen käyttöön kuvaamaan fyysisten paikkojen ominaisluonnetta. Tällaiset paikat rakentuvat aineellisista elementeistä kuten rakennuksista, maisemista, puista ja pensaista. Ympäristöissä toimivat ihmiset lastenvaunuineen, kävelykeppeineen ja autoineen muodostavat paikkoihin niitä alati muuttavan tekijän, mutta ovat osa paikan henkeä. Kolmas osatekijä ovat paikkoihin liittyvät käsitteet kuten historia, muistot ja vaikutelmat. Paikan henki on siten vahvasti kokemusperäinen käsite ja siksi sisällöltään henkilökohtaisesti vaihteleva. Paikan tunnelma tai sen tuottamat mielikuvat heijastuvat henkilön aiemmista kokemuksista ja muistoista, joihin hän kulloisenkin ympäristökokemuksensa suhteuttaa. Paikka voi olla myös kollektiivinen kokemus. Voimakkaasti vaikuttavassa paikassa on tunne sellaisen läsnäolosta, jota ei suoraan voida nähdä eikä ehkä yksinkertaisin käsittein selittääkään.
Paikan henkeä voidaan kuvata sellaisin käsittein kuin juhlava, lämmin, pelottava, intiimi, ahdistava, vilkas, perinteinen, uudenaikainen tai jopa yhdentekevä. Paikalla voi siten olla kokijan kannalta myönteinen tai kielteinen henki. Paikka voi tukea ja kannustaa siellä toimivaa tai päinvastaisessa tapauksessa rajoittaa hänen henkistä toimintakykyään. Yhtä hyvin voitaneen puhua paikassa viihtymisestä tai viihtymättömyydestä, ehkä myös puhuttelevuudesta tai mitäänsanomattomuudesta. Paikaton, anonyymi ja tasapaksu ympäristö voi huonoimmillaan olla eksyttävä, vieraannuttava ja ahdistava.
Suunnittelun lähtökohtana lienee tavoite hyvän hengen paikkojen luomisesta tai sellaisen syntyedellytysten vahvistamisesta. Onhan näet lopulta niin, ettei paikan henkeä voida suunnittelun keinoin kovinkaan suurella varmuudella tuottaa, vaan sen syntyminen on pitkä prosessi - ja kuten edellä todettiin, on paikan hengeksi tunnistettava ilmiö myös persoonakohtaisesti vaihteleva.
Paikan henki koostuu monien aistien yhteisvaikutuksesta. Paikan äänimaailma vaihtuu vuoden ja vuorokaudenajan mukaan. Siihen voidaan suunnittelun keinoin vaikuttaa; voidaan torjua melua tai luoda paikkoja linnunlaululle. Paikan tuoksujen sinfoniallekin on mahdollista tuottaa syntyedellytyksiä, vaikkei sellutehtaan kenraalibassoa ehkä voidakaan taustalta torjua. Kukkatarhan hajuvedellä sitä voidaan kuitenkin peittää ja kauniilla näköhavainnolla ehkä syrjäyttääkin. Paikkaan liittyy myös tuntoaisti, liikkumisen ääniin yhdistyneenä. Pehmeä ruoho tai muu kasvillisuus tuottaa jo ennen sille astumista ennalta opitun pehmeän mielikuvan. Hyvä paikan henki liittyy myös paikan ymmärrettävyyteen. Paikan syntyyn osallinen pitää paikkaa itselleen merkityksellisenä. Siksi kansalaisille tarjottu suunnitteluun tai hoitoon osallisuus ei ole turhaa puuhastelua.
Paikan henki voi parhaimmillaan olla sekä ikkuna paikan historiaan että viestiä sen tulevista mahdollisuuksista - täyteläisen nykyhetken ohella tietysti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti