Kuka korjaisi tai rakentaisi pohjalaistalon? - yritysverkosto vahvaksi uudella hankkeella

Vaasan yliopisto
Viestintä
31.3.2016

Ensi kesän asuntomessujen oheiskohteeksi tuleva Widgrenin pohjalaistalo Kitinojan perinnekylässä Seinäjoella.
Kuva: Elina Widgren

Pohjalaistaloverkostoon kuuluvien yritysten yhteistyötä kehitetään uudella hankkeella. Vaasan yliopiston Levón-instituutti on saanut POVER Pohjalaistaloverkoston yhteisvoima -hankkeelle rahoituksen Etelä-Pohjanmaan Ely-keskukselta. Hankkeen EU-rahoitus tulee Euroopan maaseuturahastosta kohdistuen Etelä-Pohjanmaan maakuntaan.

– Pohjalaistaloverkosto on ryhmä, johon kuuluu pohjalaistalokulttuurin kehittämisestä kiinnostuneita yrityksiä sekä valittu joukko vanhoja pohjalaistaloja omistajineen. Mukana on myös pohjalaista rakennusperintöä tutkiva Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti, kertoo hankkeesta vastaava projektipäällikkö Taina Hautamäki Vaasan yliopistosta.

Hautamäen mukaan vanhojen rakennusten omistajat ovat yhä tietoisempia kulttuuriarvoista ja kiinnostuneita oikeiden korjausmenetelmien ja -materiaalien käyttämisestä. Heidän on kuitenkin varsin vaikea löytää asiantuntevaa korjausrakentamisen neuvontaa ja yrityksiä, jotka vastaavat heidän erityistarpeisiinsa.

– Ongelma on, että alan yritykset ovat pieniä ja niiden on vaikea panostaa tunnettuuteen, saatavuuteen, tuotekehitykseen ja uusiin avauksiin yksinään, sanoo Hautamäki.

Yhteismarkkinointia ja yhteistyötä

POVER-hankkeessa autetaankin mukaan tulevia yrityksiä luomaan olemassa olevista tuotteistaan ja palveluistaan pohjalaistalokulttuurin säilyttämistä ja kehittämistä tukeva kokonaisuus markkinoitavaksi yhdessä.

Hankkeessa kehitetään verkoston yritysten keskinäistä yhteistyötä, verkoston tunnettuutta, saatavuutta, kilpailukykyä ja tehokasta resurssien käyttöä markkinoinnissa.

Tunnettuus ja yhteistyö vahvistuvat muun muassa internet-portaalilla, johon kootaan pohjalaistalokulttuuriin liittyvää tietoa sekä tietoa alan yrityksistä ja osaajista Etelä-Pohjanmaalla niin, että tiedot löytyvät jatkossa yhdestä paikasta.

Luvassa on myös yhteinen esite, lehti-ilmoituksia, radiokampanjaa, messunäkyvyyttä Seinäjoen asuntomessuilla ja etenkin messujen oheiskohteessa Kitinojan perinnekylässä.

– Hankkeen loppupuolella tavoitteena on kehittää Pohjalaistaloverkostolle laadun takeena oleva tavaramerkki, jonka käyttämisen ehdoista sovitaan erikseen, Hautamäki kertoo.

Kysyntää auttaa, että kuluttamisen kulttuuri on muuttumassa. Myös rakennushankkeilta halutaan ekologisia, energiaa ja luontoa säästäviä sekä entistä puhtaampia, turvallisempia ja terveellisempiä ratkaisuja.

Tilaa perinteen säilyttäjille ja sen kehittäjille

Hautamäen mukaan Pohjalaistaloverkoston nykyisten jäsenten lisäksi hankkeeseen voivat osallistua myös muut sellaiset yritykset, joiden tuotanto ja osaaminen palvelevat vanhojen rakennusten asiantuntevaa korjaamista, perinteistä rakentamisen kulttuuria kunnioittavaa uudisrakentamista sekä pohjalaistaloon suunniteltua kalustamista ja sisustamista.

Eikä hanke ole tarkoitettu vain vanhan säilyttäjille, vaan myös pohjalaistalokulttuurin kehittäjille.

– Osallistujat voivat jakautua sekä vanhalle perinteelle jatkumoa hakeviin, että alkuperäisen pohjalta tuotantoa modernisoiviin eteläpohjalaisiin yrityksiin, Hautamäki lupaa.

Hautamäen mukaan verkoston täydentämiseksi tarvitaan lisää yrityksiä ja ammattilaisia. Lista on varsin pitkä.

– Esimerkiksi hirsirakentamiseen erikoistuneet yritykset, luonnonmukaisia eristeitä valmistavat yritykset, erikoistarpeita ymmärtävät LVIS-suunnittelijat, saumapelti-, tiili- ja huopakatteiden asentajat, sekä vuorilautoja ja listoja ynnä muita erityisiä puutuotteita valmistavat sahat ja höyläämöt ovat tarpeen täydentämään verkostokokonaisuutta. Vastaaville mestareille on kysyntää, perinteisen muurauksen taitajia kaivataan, ja hyviä kirvesmiehiä tarvitaan aina. Mukaan tarvitaan myös muotoilijoita, jotka voivat suunnitella pohjalaistaloon sopivia keittiökaapistoja ja muita kalusteita sekä puuseppiä, jotka osaavat toteuttaa suunnitelmat, Hautamäki sanoo.

Lisää tarjontaa halutaan myös pohjalaistalon sisustuksen suunnitteluun. Koristemaalausten tekijät ja käsityöläiset, jotka valmistavat käyttöesineitä kuten lamppuja, mattoja ja huonetekstiilejä, ovat Hautamäen mukaan tärkeä osa pohjalaistalokulttuurin kehittämistä. Myös pohjalaistalon piharakentaminen kaipaa osaavia ammattilaisia.

– Oleellista on, että hankkeeseen osallistuvilla on eteläpohjalaisen rakennusperinteen ja asumisen kulttuurin tuntemusta tai halu perehtyä niihin siten, että niitä voidaan verkostoyhteistyöllä vahvistaa ja kehittää, Hautamäki kuvailee.

Lisätiedot:

Projektipäällikkö Taina Hautamäki, Vaasan yliopiston Seinäjoen toimipiste, puh. 029 449 8256, taina.hautamaki(at)uva.fi

45. Perinneverstas Justeeri

Etelä-Pohjanmaalla perustettiin joitakin vuosia sitten rakennusperinteen keskus, mutta sen toiminta päättyi. Maakunnassa ei sittemmin ole ollut rakennusapteekin kaltaista, yleishyödyllistä keskusta, josta olisi saanut apua vanhojen rakennusten ja rakennusosien kierrätykseen. Nyt on kuitenkin Jalasjärvellä aloittanut toimintansa Perinneverstas Justeeri! Toiminta perustuu nuorten ja aikuisten pajatoiminnan yhdistämiseen, ja siinä keskitytään vanhan rakennusmateriaalin kierrätykseen ja kunnostamiseen. 

Perinneverstas Justeeri ottaa vastaan vähintään 1950-luvulta tai sitä aikaisemmalta ajalta peräisin olevia käyttökuntoisia rakennusmateriaaleja kuten hirsiä, ovia, ikkunoita, listoja, kattotiiliä, heloja yms. Purkutavaraa ja purkurakennusten vintteihin varastoitunutta roinaa vastaan perinneverstaan työporukka tulee tekemään vanhojen rakennusten purkutyöt, vie pois jätteet ja siivoaa tontin lähtiessään. 

Matalan kynnyksen purkuoperaatioille uskon olevan tilausta - palolaitos voi harjoitella vähän nuoremmilla purkukohteilla sen sijaan, että harjoittelisi kierrätyskelpoisilla ja vuosiensa puolesta kunnioitettavilla kulttuurihistoriallisilla kohteilla. Haketettavaakin metsäisessä maassa riittää ilman, että tarvitsisi nähdä suuri vaiva kokonaisten rakennusten purkamisella pelkäksi polttoaineeksi. On kannattavaa ja helppoa jättää vanha rakennus pois vietäväksi ilman kustannuksia. Vanhan talon purkamisen kustannukset kun voivat olla useita tuhansia euroja. Kaatopaikkajätteen sijoitukseen saa pulittaa vielä vähän lisää, koska kaikki ei pala vaikka kuinka polttaisi. 

On kulttuuriteko, kun ymmärtää että itselle arvottoman voi antaa pois ja tuntea hyvää mieltä siitä, että joku toinen on iloinen saadessaan liata itsensä, urakoida hullun lailla ja lopulta luoda arvottomalle uuden arvon kunnostettuna - ja että arvottomasta tulee arvokasta yleensä vasta siinä vaiheessa, kun kaikki se työ on tehty. Ellei itsellä ole siihen halua tai mahdollisuutta, on kulttuuriteko suoda se toiselle ennen kuin rakennus on ehtinyt lahota pilalle tai vaurioitunut vuosien mittaan niin pitkälle, ettei siinä ole enää kierrätettävää.  

Aina kannattaa muistaa, että vanhan talon arvo on suurin omalla paikallaan kunnostettuna.       

Sotilasvirkatalo Ilmajoen Koskenkorvalla. Kuva: Perinneverstas Justeeri

Rakentamisen kierrätystavaran etsijöitä Perinneverstas Justeeri palvelee Jalasjärvellä osoitteessa Kurssitie 2.   Alakertaan keskitetään työverstaan tilat, ja yläkertaan tulee myymälä. 

Ikkunoita ja ovia, seinää vasten mm. hienot pariovet. 

Vanhojen ikkunanpuitteiden kauneutta

Tavaraa on tarjolla myös sisustukseen

Perinneverstas Justeeri ilmoittaa rakentamisen kierrätystavarasta facebookissa "Pohjanmaan rakennusapteekki" -ryhmässä sekä omassa fb-profiilissaan - käykää tykkäämässä!  

44. Maisemantarkkailijan huolipuhe

Katoavaa kauneutta

Vuosien varrella olen ajellut Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan kyläteitä ristiin rastiin satoihin  tuhansiin nousevin kilometrimäärin tähän ikään mennessä, ja seurannut maiseman muutosta. Missä oli se kaunis talo empiremallisine räystäineen, siellä on nyt pajupuska ja paikalleen kaatunut vanha navetta... missä oli ennen seitsenklasinen tuparati joen pintaan peilaten, siellä on nyt jo remontti meneillään uudessa talossa. Ottaa ihan kipeää, kun tietää hyväkuntoisen vanhan hirsitalon menneen palolaitoksen harjoituskohteeksi. Tulee suru, kun taas osuu paikalle jossa siivoillaan tontilta viimeisiä purkujätteitä ja kuulee, että hakkeeksi meni sekin tupa. Vetää voimattomaksi, kun huomaa sateen piiskaavan kasalle nostettuja vanhoja peiliovia, samaan läjään heitettyjä kiinteitä tuvan penkkejä ja rikkonaisia vanhoja ikkunalaseja. Enpä ehtinyt hätiin, kun viime viikolla meni polttopuiksi vanha aitta. Kuulin siitäkin vasta tänään. 

Onhan sitä tullut ajeltua muuallakin Suomessa, ja Ruotsissa. Kun silmä on harjaantunut katsomaan pohjalaistaloja, niin ojaanhan sitä meinaa ajaa kun näkee sellaisen muualla. Etelä-Pohjanmaalta, Pohjanmaan rannikkomaakunnasta ja Keski-Pohjanmaalta on vuosikymmenten aikana siirretty pois uskomattoman suuri määrä vanhoja taloja - lähinnä Ruotsiin ja Etelä-Suomeen. Niitä siirretään koko ajan. Myös pohjoiseen, mm. eräpirteiksi. Ei ehkä saisi, mutta sekin vetää mielen omalla tavallaan haikeaksi. Pohjalainen talo on kaunis, ihailtu, ja haluttu -  Pohjanmaan ulkopuolella. Joskus olen pysäyttänyt auton tien reunaan ja jäänyt puhuttelemaan taloa: "Ooppas sä kaukana kotua! Kuinka soot tänne joutunu?" Useamman kerran olen jatkanut matkaa vasta sitten, kun joku ohi ajava pyöräilijä on kääntynyt katsomaan ja ihmettelemään, mitä oikein jupisen yksinäni autossa. 

Ylpeyttä, tunnetta ja... turhaa ylpeyttä

Etelä-Pohjanmaata ja Pohjanmaata on pidetty seutuna, jossa ollaan ylpeitä omasta kulttuurista, murteesta ja historiasta. Ylpeys kyllä ulottuu myös pohjalaiseen rakennusperinteeseen, mutta ei välttämättä niin pitkälle, että vanhoihin rakennuksiin haluttaisiin sijoittaa mahdollista myöhempää käyttötarvetta varten. Jos tarvetta rakennukselle ei nyt ole, se puretaan pois tai sen annetaan lahota paikalleen.  Vesikattoja ei uusita, eikä kivijalkaa korjata, vaikka jo näillä toimenpiteillä tyhjäkin talo säilyisi paikallaan vielä tulevienkin vuosikymmenten ajan. Pohjalaisen talon arvostus Pohjanmaalla on vieläkin melko paljon lähinnä menneiden muistelemista, juhlavia puheita kotiseutuyhdistysten vuosikokouksissa, vanhojen talokuvien keräämistä arkistoihin - ja museotoimintaa. Pohjanmaa on museoiden luvattu maa. 

Moni vanha pohjalaistalo on tyhjillään uuden talon vieressä, eikä niihin haluta uusia asukkaita, koska ne ovat aivan samassa pihapiirissä oman asumuksen kanssa. Moni vanha pohjalaistalo on varsin hyvässä kunnossa, mutta jäänyt syrjään keskuksista joissa työpaikat ja koulut sijaitsevat - ne eivät käy kaupaksi paikallaan, mutta niitä ei myöskään tarjota siirrettäviksi. Paljon on taloja, jotka kuuluvat perikunnille, joissa aina vähintään se yksi kieltäytyy myymästä. On tyhjiä ja täysin käyttämättä olevia taloja, joilla on omistajalleen kyseenalainen tunnearvo - sitä ei voi missään tapauksessa myydä koska se on lapsuudenkoti tai sukutalo, mutta sitä ei myöskään ole varaa pitää kunnossa. Se saa mieluummin rapistua ja kadota vähitellen kokonaan kuin tulla jonkun toisen omaksi - koska se on niin rakas?  Joku ajattelee "Naapurit pian luuloo jotta mullon rahan tarvesta, jos rupian myymähän". Ja joskus käy niinkin, että jonkun lähestyessä ostotarjouksella, pohojalaasen reaktio on "Soon MUN taloo. Mä teen sillä mitä mä taharon! Siitä saa hyvää polttopuuta!" Ja vaikka siihen saakka talo ei ole käynyt omistajalla edes mielessä, seuraavana päivänä koneet käyvät ja klapeja syntyy!    

Valoilmiö pohjalaistalojen taivaalla

Vähitellen on tultu tilanteeseen, jossa vanhan rakennuskannan arvostus on konkretisoitumassa uudella tavalla myös Pohjanmaan maakunnissa. Televisiossa on näytetty Perinnemestaria, alan kirjallisuus on lisääntynyt, ja aikakauslehdet tekevät nykyään paljon haastatteluja vanhojen talojen kunnostajista ja kuvaavat heidän kotejaan. Niissä on "sitä jotain", ja ne huomataan. Tieto on lisääntynyt, puheet ovat saaneet uuden luonteen, ja yhä useampi näkee vanhan rakennuksen kunnostuskohteena, jossa piilee aivan toisenlaisia tulevaisuuden mahdollisuuksia kuin on totuttu ajattelemaan. Moni vanhan talon omistaja harmittelee tekemättä jääneitä kunnossapitotoimia, kun lehdessä lukee: "Halutaan ostaa hyväkuntoinen pohjalaistalon hirsikehikko".  Entistä useampi päättää vastata ilmoitukseen ja tarjota itselleen tarpeetonta toisen käyttöön. Ja pohjalaisittain ajateltuna erityisen tärkeä huomio on, että yhä enemmän ostotarjouksia pohjalaistaloista tulee omasta maakunnasta! 

Unohtaa ei pidä, että pohjalaismaakunnissa on aina ollut paljon myös niitä, jotka ovat koko ajan osanneet arvostaa vanhoja rakennuksiaan ja pitäneet ne asuinkäytössä läpi vuosikymmenten. Vielä parikymmentä vuotta sitten joku varmaan sanoi heille, että "Eikö ny hyvänen aika teiränkin olsi jo aika rakentaa uus!". Nyt kommentti saattaa olla "Voi kun meilläkin olis tälläänen!". 

Vetoomus

Muutos on silti hidas. Maisemantarkkailijan huoli ei ole liioiteltu - pohjalaiselle kulttuurille, elämäntavalle ja identiteetille tärkeän vanhan rakennuskannan katoamisen tahti kiihtyy. Nyt eletään viimeisiä hetkiä, jolloin vielä ehtii vaikuttaa. 

Jos rakennuksen kivijalka on kallellaan tai katto alkanut vuotaa, niin korjatkaa - jos omasta joukosta kenelläkään ei ole rakennukselle tarvetta, ottakaa kustannus takaisin rakennuksen hinnassa kun myytte sen. Jos rakennuksen katto on jo vuotanut pitempään ja hirret ovat vaurioituneet, talo voi silti olla vielä täysin korjauskelpoinen hirsiä vaihtamalla - jos ei kenellekään omasta joukosta, niin ostajalle. Jos kosteusvaurioita on syntynyt paljon, voi olla myöhäistä sekä talon kunnostamisen että siirtämisen kannalta. Mutta silloinkin voi rakennuksessa olla jäljellä vielä osia, joita perinnerakentaja jossain parhaillaan etsii - korvaushirsiä, ikkunoita, ovia, listoja, kattotiiliä, kaakeliuuneja, valurautahelloja, vanhoja valokatkaisimia, jne.  Toisen jäte voi olla toisen aarre. 

Vanhojen pohjalaisrakennusten ja perinnerakentamiseen liittyvän kierrätystavaran tarjonnan ja kysynnän kohtauttamiseksi on internetin facebookissa ryhmä "Pohjanmaan rakennusapteekki". Se on ilmainen ilmoituskanava kaikille, jotka haluavat laittaa vanhoja rakennuksia ja rakennusosia kiertoon, ja kaikille jotka sellaisia etsivät.  Niitä voi ilmoittaa myös suoraan minulle. Lisäksi Jalasjärvellä on tänä syksynä avattu Perinneverstas Justeeri, joka palvelee asiakasta tulemalla purkamaan vanhat, tarpeettomat rakennukset - ja ottaa vastineeksi vain purkutavaran talteen. Siivoaa vielä tontinkin kaupan päälle. Siitä seuraava blogiteksti!

  

       

41. Pohjanmaan fb-rakennusapteekki

Facebookissa on avattu "Pohjanmaan rakennusapteekki", jonka tarkoitus on toimia vanhoista pohjalaistaloista ja pihapiirin rakennuksista kiinnostuneiden, ja niistä luopuvien kohtauspaikkana, sekä pohjalaiseen perinnerakentamiseen liittyvän kierrätystavaran ja perinnerakentamista koskevien muiden materiaalien ja palveluiden tarjoajien sekä näitä hakevien kohtauspaikkana.   

Sivustolla voi ilmoittaa ilmaiseksi, ja kauppaa käydään ilmoittajan ja kysyjän välillä ilman kolmatta osapuolta. 

Fb-rakennusapteekin ilmoittelun sisältö on rajattu seuraavasti: 

A. Vuotta 1910 vanhemmat rakennukset tontteineen

B. Vuotta 1910 vanhemmat rakennukset purettavaksi ja siirrettäväksi

C. Vuosien 1911-1945 välillä rakennetut rakennukset tontteineen

D. Vuosien 1911-1945 välillä rakennetut rakennukset purettavaksi ja siirrettäväksi

E. Vanhat puiset ikkunat

F. Vanhat puiset sisä- ja ulko-ovet

G. Perinnerakentamisen kierrätystavara (varaosahirret, lohkokivet, purkutiilet, lattialankut, listat, paneelit ja muut)

H. Sisustusrakentamisen kierrätystavara (puuhellat, vanhat kaakeli- ja peltiuunit, kytkimet, pistorasiat, saranat ja helat yms.)

I. Perinnerakentamisen palvelut (esim. hirrenveisto ja -piiluaminen, purkamiset ja siirtämiset jms.)

J. Perinnerakentamista palvelevat materiaalitoimitukset

HUOM:  sivustoon on liitetty asiakirjoja, jotka kannattaa lukea. Tärkein asiakirjoista on nimeltään "Pohjanmaan fb-rakennusapteekki" ja se sisältää tietoa vanhan rakennuksen purkamisen, siirtämisen ja uudelleen pystyttämisen etiikasta.  Sama teksti löytyy myös tästä blogista otsikkonumerolla 27.   

Kaupankäyntisivustolle pääsee Facebookin kautta kirjoittamalla hakukenttään "Pohjanmaan rakennusapteekki" ja pyytämällä jäsenyyttä ryhmässä. Ilmoitusohjeet löytyvät asiakirjoista, ja ylläpitoon voi tarvittaessa olla yhteydessä sivuston kautta. 

Toivon, että myös tämä kanava ajan myötä ja tunnetuksi tullessaan omalta osaltaan edistäisi vanhan rakennuskannan kauppaa ja korjaamista sekä nykyisillä paikoillaan että siirrettyinä silloin, kun se on varteenotettava vaihtoehto hienojen vanhojen rakennusten asuttuina pitämiselle ja säilymiselle.     

37. Kitinoja on vuoden 2012 valtakunnallinen kylä!

Kyllä kelepaa!

Lehdistö on käynyt tekemässä juttuja Kitinojan kylällä, haastatellut väkeä ja esittänyt toinen toistaan mielenkiintoisempia kysymyksiä. Mitä vaikutuksia kuntaliitoksella on ollut kylälle?  Miten maaseudun murros on vaikuttanut kylän elinvoimaan? Onko kylällä jossain vaiheessa eletty myös aallonpohjassa?  Mistä johtuu, että kylä on niin aktiivinen? Itse kyläläiset ovat olleet hieman hämmentyneitä äkillisestä huomiosta - ainahan tämä kylä on pyrkinyt sopeutumaan olosuhteisiin ja ainahan täällä on jokin keino keksitty siihen, miten mahdolliset tappiot voidaan kääntää voitoiksi. Haastattelutilanteen edetessä tuttu pohjalainen huumori nousee esiin ja kuten tapoihin kuuluu, pieni trossaaminen on nyt paikallaan: "Kitinojalla ollahan niin omatoimisia, että ens vuanna julistaurutahan ittenääsiksi!" Hetken päästä kumminkin kuuluu sivusta hieman huolestunut kommentti: "Eihän se ny vaan kirioota sitä lehtehen - joku saattaas ottaa sen toresta"  :D

Kun kuulin Kitinojan vuoden kylä -voitosta, ajattelin että jos olisin kapteeni Haddock, sanoisin "Tuhat tulimmaista!". Tai jos olisin Rölli-peikko, tuumaisin varmaan "Kautta likaisten varpaitteni!". Mutta kun olen eteläpohojalaasta murretta vaaliva kulttuuri-ihminen, niin totesin jotta "Voi herra mun reiteni!" ja läimäytin itseäni persauksille. Kyllä kelepaa teherä töitä tällääses kyläs!   

Tässä laulunpätkäterveiset kitinojalaisille: "Onnea, onnea, onnea vaan - perinnetupa ja perunamaa!!" Muita lukijoita opastan käymään Kitinojan interaktiivisilla paikallissanomasivuilla osoitteessa www.valokaista.fi   Siellä on paitsi linkki palkitsemistilaisuudesta otettuihin valokuviin, myös runsaasti tietoa kylästä ja siitä, miten kylässä elellään.    

19. Kitinoja on vuoden eteläpohjalainen kylä

Eteläpohjalaiset kylät ry teki vaikean, mutta yksimielisen valinnan vuoden eteläpohjalaiseksi kyläksi - tunnustuksen sai (Seinäjoen) Ylistaron Kitinojan kylä. Vuoden kylä -toimikunnan puheenjohtaja Eila Salimäki kertoo, että valinnassa tärkeimmäksi kriteereiksi nousi Kitinojan pitkäjänteinen kylän kehittämistyö. 

Kitinojalla rakennettiin talkootyöllä oma kirkko vuonna 1952, ja kyläläiset hoitavat sekä kirkkoa että hautausmaata edelleen. EU-rahoitusta on osattu hyödyntää - koulun yhteyteen valmistui talkootyönä toteutettu kylätalo vuonna 2001. Se toimii koulun liikuntatilana ja ruokalana, sekä erilaisten urheilu- ja juhlatilaisuuksien pitopaikkana.  Vuonna 2004 valmistui valokuituverkko joen molemmin puolin. Se mahdollistaa Kitinojan, Halkosaaren ja Malkamäen alueille toimivan tietoliikenneyhteyden. Sen ansiosta kaikki tv-ohjelmatkin pystytään katsomaan yhdeltätoista kanavalta kaksi viikkoa jälkeenpäin, jos jokin tärkeä ohjelma on päässyt livahtamaan ohi.Yhdessä on rakennettu myös jääkiekkokaukalo, jalkapallo- ja pesäpallokenttä, pulkkamäki, uimaranta laitureineen, sekä veneluiska Kyrönjokeen. Patikointi- ja hiihtoreitistöjä kunnostetaan - ja kylässä toimii kymmenen erilaista yhdistystä. Itse asiassa yksi uusi yhdistys taisi tulla perustettua viime viikolla kylän historian keräämistä,  kirjoittamista ja julkaisemista varten!

Yksi vahva peruste valinnassa oli myös Kitinojan kyläseuran hallinnoima perinnekylän suunnitteluhanke - Koto-projekti. Valitsijaraati pitää sitä aikamoisena ponnistuksena kyläläisiltä. Samoin netissä toimivat kyläläisten omat paikallissanomat mainittiin valintaperusteissa. Ne ovat askel eteenpäin siirryttäessä perinteisiltä nettisivuilta käyttämään valokaistan sallimia, paljon monipuolisempia tiedotusmahdollisuuksia.   

Tällä hetkellä Kitinojalla rakennetaan kahdeksaa uutta omakotitaloa. Koulussa on tällä hetkellä 36 oppilasta ja muutaman vuoden sisällä määrä kasvaa kymmenellä. Kolmatta opettajaa odotetaan.

Ulkopuolisena - joka en  itse asu Kitinojalla - sekä maaseutukehittäjänä, joka on ehtinyt viidentoista vuoden aikana nähdä monenlaisia kuntia, kyliä, ihmisiä ja aktiivisuuden eri asteita, uskallan sanoa että vuoden kylä -valinta meni ihan nappiin! Lämpimät onnittelut kitinojalaisille!

14. Kitinojan pohjalaiskylän suunnittelija on valittu

Suunnittelualue

Kitinojan perinteiselle pohjalaiselle rakentamiselle varattu asuinalue suunnitellaan Miilunmäen luoteis-, länsi- ja lounaspuolille peltoon molemmin puolin väliin jäävää Hirvilammintietä. Hirvilammintien pohjoispuolella tulvarajan yläpuolella sijaitsevan suunnittelualueen pinta-ala on 4,5-5 ha ja eteläpuolella hehteerin verran lisää - yhteensä 5,5-6 hehtaaria. 

Lähtökohtana alueen etsimisessä on ollut realismi kunnallistekniikan sijainnin suhteen, kylän palvelujen läheisyys, sekä mahdollisimman hyvä maisemallinen sijoittuminen niin, että alueen tuntumassa olisi ennestään perinteistä rakennuskantaa ja niin, että asuinalue voisi muodostua perinteisellä tavalla ryhmä- tai nauhakyläksi yhtenäiselle alueelle, näkyisi kauniisti alkaessaan rakentua, ja omaisi tarvittaessa myös laajenemisen mahdollisuudet. Suunnittelualue on peltoa, mutta sijainti on silti perusteltu. Se on paitsi kunnallistekniikan, myös valokaistan vieressä, kylän palvelut ovat kävelymatkan päässä, alueella on entisestään perinteisiä pohjalaisia rakennuksia, alue sijoittuu molemmin puolin kulkuväylää, alue tulee näkymään kauniisti eri suuntiin, ja sillä on laajentamisen mahdollisuuksia tarvittaessa. Suunnittelualue viettää molemmilta reunoiltaan jonkin verran alueen keskikohtaan, mikä voidaan huomioida esim. tien sijoittamisena matalimpaan kohtaan.

Perinteinen pohjalainen rakentaminen ei sijoitu metsään. Se sijoittuu metsien reunoille ja kumpareille - tai sitten jokivarsiin tai tienvarsiin molemmin puolin kulkuväylää peltojen keskelle. Pohjalaistalojen kukoistuskaudella metsät olivat vähissä, kun ne käytettiin tervanpolttoon, valtakunnan laivanrakennukseen, tai kotitarpeiksi - vielä vanhoissa valokuvissa voi nähdä, että talot ja kylät ovat usein melkoisen aukeassa ympäristössä. Pihapuita uudelle asuinalueelle toki istutetaan, ja ne kasvavat omaan tahtiinsa kuten aina ennenkin.

Gunilla Lång-Kivilinnan kirjallisuutta

Suunnittelijaksi Gunilla Lång-Kivilinna

"Koto eteläpohjalaiseen kulttuurimaisemaan" -hanke sai määräaikaan mennessä kolme tarjousta em. alueen maankäytön suunnittelusta ja rakennustapaohjeistuksen tekemisestä. Kitinojan kyläseura ry:n kokouksessa todettiin, että parhaiten tarjouspyynnön kriteerit täytti Arkkitehtitoimisto Gunilla Lång-Kivilinna Oy:n antama tarjous. Gunilla Lång-Kivilinnalla on erityisen hyvä asiantuntemus pohjalaisesta rakennusperinteestä sekä aikaisempaa kokemusta saman tyyppisten asuinalueiden suunnittelusta. Lisäksi hän asuu siirtoprojektina toteutetussa pohjalaistalossa Stundarsissa, joka on esikuva Kitinojan projektille - joten hänen tuntumansa aiheeseen voi sanoa olevan sataprosenttinen. 

Gunilla Lång-Kivilinna aloittaa työt juhannuksen jälkeen. Juuri nyt on oikea aika ottaa yhteyttä, jos oma koto Kitinojan pohjalaiskylässä kiinnostaa - nyt on mahdollisuus sisällyttää oma uudistalo tai oma hirsiensiirtoprojekti suoraan alkuperäiseen suunnitelmaan niin, että pääsee vaikuttamaan tulevan asuinympäristönsä luonteeseen ja omien rakennustensa sijoittumiseen alueella. Tonttien koko tulee vaihtelemaan, mutta kovin pieniä niistä ei tehdä - päärakennukselle sekä pihapiirin muille rakennuksille ynnä kryytimaalle ja muille toiminnoille jätetään tilaa tarpeiden mukaan.


Toki on koko ajan muistettava, että maankäyttösuunnitelman valmistuttua prosessin jatko siirtyy Seinäjoen kaupungille asemakaavoitusta varten - ja vasta sen valmistuessa itse rakentaminen tulee mahdolliseksi. Mitä enemmän hankkeessa on vakavasti suhtautuvia rakentajia jo tässä vaiheessa, sitä nopeammin prosessin voi odottaa etenevän maankäyttösuunnitelman valmistumisen jälkeen myös kaupungin taholla. 

9. Tutustumismatkan jälkipuintia

Malkakoskea

Matka Sulvan Stundarsista Vaasaan on suunnilleen sama kuin Malkamäeltä ja Kitinojalta Seinäjoelle - n. 20 minuuttia. Kitinojalta on lisäksi yhtä lyhyt matka myös Lapualle, joka on toinen Etelä-Pohjanmaan kasvukeskuksista. Sulvan omat palvelut ovat hyvät, on mm. ravintola, pankki, koulu, päiväkoti, kauppa - ja kirkko. Kitinojalla on mm. oma koulu, kirkko sekä päivittäistavarakauppa jonka palveluihin kuuluvat myös myymäläauto, lääkevarasto, asiamiesposti, polttoainemyynti sekä kotiinkuljetuspalvelut. Kitinojan viereisessä Halkosaaren kylässä on mm. äskettäin laajennettu koulu ja samassa tilassa toimiva päiväkoti, kaksi ryhmistä, neuvola, nuorisotilat, grilli sekä pankki. Tätä sopii miettiä, jos epäilee että Kitinoja olisi jollain tavalla "syrjässä". 

Talkoohenki kukoistaa sekä Stundarsissa että Kitinojalla. Kitinojan kyläseura toimii kyläläisten omaehtoisen ja aktiivisen kehittämisen organisaationa. Hankkeina on toteutettu esim. kylätalo urheilusaleineen ja kerhotiloineen, jääkiekkokaukalo, jalkapallo- ja pesäpallokenttä, Hietasaaren valaistu pulkkamäki ja uimaranta laitureineen, sekä veneluiska Kyrönjokeen. Käytössä on myös monikymmenkilometrinen valokuituverkko, joka mahdollistaa toimivat tietoliikenneyhteydet sekä kyläyhteisön toimintojen organisoinnin ja kattavan paikallistiedotuksen. Harrastusmahdollisuuksien ja vapaa-ajan vieton suhteen Malkamäki ja Kitinoja ovat lähietäisyydellä kaikesta, mitä kukin omakseen tuntee. 

Alajokilakeutta

Pohjanmaan rannikolla Stundars rajautuu Söderfjärdeniin, joka on yksi maailman parhaiten säilyneistä meteoriittikraatereista. Söderfjärdeniä on kuivatettu jo 1700-luvulla, mutta 1900-luvun alussa aloitettiin valtava kuivatushanke, joka valmistui vuonna 1927. Ympäröivät kylät saivat suuria lisäalueita, maata äestettiin ja Söderfjärdenistä tuli latojen valtakunta. Vastaavasti Etelä-Pohjanmaalla Ilmajoella pantiin alulle jo v. 1786 Ruotsin valtakunnan suurisuuntaisin suonraivaushanke, joka jatkui 1900-luvulle asti. Se Ilmajoen alajokimaisema, joka nykyään tunnetaan eteläpohjalaisena lakeutena, kuokittiin miesten ja naisten käsivoimilla - ja rajaa Kitinojan kylää lakeuden länsilaidalla. Latomerestä on kummallakin alueella jäljellä enää rippeitä. Söderfjärdenin alue on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi, samoin Ilmajoen Alajoki. Kitinojan ja Malkamäen kylät sijaitsevat lisäksi valtakunnallisesti arvokkaaksi luokitellussa Kyrönjokilaakson kulttuurimaisemassa.  

Tutustumismatkan jälkipuinnissa keskusteltiin Koto-projektin tavoitteista myös Seinäjoen kaupungin näkökulmasta. Kaupungilla on projektin myötä mahdollisuus nostaa imagoaan eteläpohjalaisen kulttuuriperinnön kohottajana, tiiviin ja matalan ekologisen puurakentamisen tukijana, sekä mallikelpoisen vaihtoehtoasumisen mahdollistajana. Projektin kohderyhmä ei halua asua kaupunkikeskustassa joten projekti ei vaikuta keskustan asukkaiden lukumäärään - mutta voi vaikuttaa siihen, että kaupungilla on esittää kohderyhmän toivomia vaihtoehtoja omien rajojensa sisällä. Edetessään projektin saama huomio saattaa lisääntyä, ja jos kaupunki osaa olla ovela, se osaa hyödyntää myös tämän huomion. Asukaslähtöinen kyläsuunnittelu on maankäyttö- ja rakennuslaissa tarkoitettua osallistumista ja käytännön demokratiaa. Parhaat tulokset saavutetaan, kun vapaamuotoinen ja virallinen suunnittelu tukevat toisiaan. 


Seinäjoen kaupunki on hakemassa valtakunnalliseen kansalliseen kaupunkipuistoverkostoon vyöhykkeellä, joka ulottuu Törnävältä Kitinojalle ja Malkakoskelle. Kansallinen kaupunkipuisto velvoittaa kaupunkia vaalimaan alueen kulttuurihistoriallisia ja luonnonmaisemallisia arvoja. Ympäristöministeriön ylitarkastajan Jukka-Pekka Flanderin mukaan Seinäjoenkin täytyy vielä täydentää hakemustaan kaavasuunnitelmilla, jotka kertovat arvojen säilyttämistahdosta. 

Koto-projektin ohjausryhmässä olevan arkkitehdin Airi Kentalan sanoin "vaikka ymmärsinkin jo aikaisemmin, mitä projektilla tavoitellaan, nyt ymmärrän sen vielä paremmin". Tämä pätee varmasti koko Stundarsissa vierailleeseen ryhmään. Stundars toimii silmien avaajana. Vahinko, ettei mukana ollut yhtäkään Seinäjoen kaupungin kaavapuolen edustajaa - onni, että heitä on projektin ohjausryhmässä! 

Kulttuuriympäristötietoisuus vahvistuu

Nikkolan ja Pirilän jokivarsiasutus, Ilmajoki. Pirilän rakennusryhmä Kyrönjokivarressa Ilmajoella. Valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö. Kuva: MV/RHO Hannu Vallas 2003 

Kulttuuriympäristöön sisältyviä osa-alueita ovat rakennusperintö, rakennettu kulttuuriympäristö, rakennettu ympäristö, rakennukset, muinaisjäännökset, maisema, kulttuurimaisema, perinnemaisema, kansallismaisema sekä tarinat. Stakes käyttää pohjoismaisessa yhteistyössä tehtyä luonnehdintaa kulttuuriympäristöstä: se on ihmisten jokapäiväinen elinympäristö, jossa on esillä historiallisia piirteitä. Kulttuuriympäristö-käsitteen lähtökohtana on, että fyysisessä ympäristössä olevat historialliset piirteet ymmärretään asiayhteydessään ja osana laajempaa kokonaisuutta. Kulttuuriperintö on kyseessä vasta sitten, kun ko. ympäristö on ymmärretty ja hyväksytty yhteisön kollektiiviseksi perinteeksi. 

Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan kulttuuriympäristöjä voidaan tällä hetkellä pitää edelleen monimuotoisina. Vanha talonpoikainen rakennuskanta alueella on muuta maata vanhempaa ja kulttuurihistoriallisesti erittäin arvokasta. Paikallisuutta henkivät ypäristöt tukevat asukkaiden viihtymistä ja hyvinvointia, vahvistavat asukkaiden identiteettiä ja yhteishenkeä, sekä antavat juuria ja aineksia henkiselle ja taloudelliselle luovuudelle. Matkailuelinkeinossa sekä kulttuuri- ja hyvinvointiyrittäjyydessä paikallisuuden ja kulttuuriympäristön arvo on kiistaton. Kilpailutilanne edellyttää kulttuuriperinnön monipuolista hyödyntämistä sekä ympäristön tuntemista, arvostamista ja kestävää tuotteistamista. 

Globalisaation myötä paikallisuuden arvo kasvaa. Lukuisat asiakastutkimukset osoittavat, että potentiaaliset maallemuuttajat haluaisivat persoonallisia vanhoja taloja valmiissa pihapiireissä. Silti vanha rakennuskanta vähenee, ja nykyinen rakentamistapa jatkaa maiseman tasapäistämistä. Talotehtaiden kaikkiin Suomen maakuntiin myymät "perinnetalomallit" eivät ole sitä, milla arvokkaita kulttuuriympäristöjä voisi säilyttää. 

Kulttuuriympäristön taloudellinen arvo tunnistetaan, mutta päätöksenteossa se ei vielä sanottavasti näy. Suomen kuntaliitto on päivittänyt ohjeitaan kuntien rakennusjärjestyksen laatimiseen paikallista rakentamistapaa suosien vuonna 2005, mutta vain ani harva kunta on tarttunut mahdollisuuksiinsa vaikuttaa. Myös kuntakohtaista suunnittelua, kaavoitusta ja päätöksentekoa tukevat kulttuuriympäristöohjelmat ovat harvassa. Kattavat rakennusinventoinnit puuttuvat. Suunnitelmallinen rakennusperinnön hoito on tietojen vähäisyyden takia ongelmallista. Lisäksi rakennusperinnön tutkimus keskittyy usein "suurimpien" tai "hienoimpien" kohteiden etsimiseen, vaikka paikallinen arkkitehtuuri saattaa olla ominaisimmillaan hyvinkin vaatimatonta.

Merkittäviä edistysaskeleita on kuitenkin otettu! Kun Pohjanmaan museossa on toiminut rakennustutkija vuodesta 2001, Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseo on viimeinkin saanut omansa lokakuussa 2009. Etelä-Pohjanmaalla ensimmäinen kuntakohtainen kulttuuriympäristöohjelma valmistui Ähtärissä syyskuussa 2009. Pohjanmaalla ensimmäistä hallinnon nykyvaatimukset täyttävää kulttuuriympäristöstrategiaa tehdään parhaillaan Närpiöön. Samoin vuonna 2009 perustettiin Hyypän kyläseura ry:n ja Kauhajoen kaupungin aloitteesta ympäristöministeriön päätöksellä Kauhajoen Hyypänjokilaaksoon maan toinen valtakunnallisesti merkittävä maisema-alue.


Suomen perustuslaissa sanotaan, että vastuu kulttuuriympäristöstä kuuluu meille kaikille. Jokaisella on oikeus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Oikeus kulttuuriperintöön antaa oikeuden osallistua keskusteluun. Alueiden käytön nykysuunnittelu ottaa huomioon tavallisen ihmisen mielipiteen, mutta vain, mikäli itse ilmaisemme sen. Valtion ja kuntien voimavarat kulttuuriympäristötyöhön niukkenevat - kansalaisten oman työn ja asiantuntemuksen merkitys kasvaa.  

Ympäristön ja sille annettujen merkitysten arvostaminen on kestävän elämäntavan omaksumista, joka tunnistaa ympäristön näkyvät ja näkymättömät kulttuuriset piirteet, hyväksyy ne ja on valmis antamaan ne tuleville sukupolville. Kyky havaita ympäristössä tapahtuvia positiivisia ja negatiivisia muutoksia, omaksua ja käsitellä ympäristöstä saatavaa tietoa sekä halu toimia vastuullisesti ympäristön puolesta ovat perusta kulttuuriympäristöjen kestävälle käytölle ja säilymiselle. Jotta kulttuuriympäristö voisi olla perintöä, sen tulee säilyä yli sukupolvien.

Onko oman historian kunnioittaminen sivistyksen mitta?

Knuuttilan taloryhmä Kuortaneella.  Kuva: Eeva-Liisa Kulju, Viiskunta

Maaseutumaisema on muuttunut reippaasti. Vuosisatojan ajan hyvin toiminut perinteinen maatalon pihapiiri ei enää olisi toimiva sellaisenaan. Riihet on korvattu kuivaajilla, hevostallit ja liiterit konehalleilla. Aittojen tilalle on tullut viljasiiloja ja latojen tilalle muoviin kääräistyjä pyöröpaaleja. Eipä taida enää missään olla samalla maatilalla navettaa, lampolaa, kanalaa ja sikalaa saati sellaista navettaa, jossa olisi omat karsinansa kaikille eri eläimille. Maatilat ovat erikoistuneita ja tuottavat elintarvikkeita suurissa yksiköissä, jotka näkyvät maisemassa valtavina tuotantolaitoksina. Lampaita näkee harvoin, lehmät eivät välttämättä enää laidunna ulkona, siat ja kanat kasvavat sisätiloissa. Kaikki tämä on väistämättömän kehityksen tulosta, kun väestöstä enää pieni osa tuottaa itse ruokaa. Väkimäärä kasvaa ja keskittyy kaupunkeihin, jolloin ruoan tuotannon on oltava tehokasta. 

Maaseutumaisema on viimeisten seitsemänkymmenen vuoden aikana muuttunut muistakin syistä. Ammattimainen arkkitehtuuri alkoi levitä maaseutupitäjiin jo ennen sotia, ja sotien jälkeen rakentamisen tarve räjähti, kun oli nopealla aikataululla sijoitettava oman maan pakolaisia uusille asuinseuduille ja suuret ikäluokatkin syntyivät rajoiltaan kaventuneeseen maahan. Rakennustarpeista oli pulaa, valtio sääteli voimakkaasti suunnittelua ja rakentamista, ja koulunkäyneiden suunnittelijoiden tekemät tyyppipiirustukset mursivat paikallisen rakennusperinteen. Taajamiin nousi ensimmäistä kertaa omakotitaloalueita, joissa talot olivat keskenään samannäköisiä. Rakentamisen paine johti siihen, että rakentamisesta kehittyi teollisuuden tuotantohaara, jossa määrälliset tavoitteet nousivat hallitseviksi. Rakennuksista tuli rakennuttajille pelkkiä sijoituskohteita, joilla ei ollut heille itselleen muuta merkitystä. Samanlaisia talotyyppejä käytettiin sekä maaseudulla että taajamien omakotitaloalueilla. Suomen eri maakuntien ilme yhtenäistyi, ja rakennettujen maisemien kulttuurinen omaleimaisuus alkoi väistyä.

Funktionalistisesta modernismista tuli 1950-luvulla suomalainen ihanne, jonka nimissä on sittemmin hävitetty pysyvästi paljon kaunista vanhaa rakennuskantaa. Funktionalismissa yksi keskeisistä ajatuksista on, että esimerkiksi sellainen koristelu, jolla ei ole käytännön tarkoitusta, tulee karsia suunnittelusta kokonaan pois. Alvar Aallon suunnittelema Seinäjoen hallinto- ja kulttuurikeskus on Etelä-Pohjanmaalla tänäänkin se ykköskohde, jota esitellään ulkomaisille turisteille malliesimerkkinä suomalaisesta arkkitehtuurista. Ulkomainen vierailija ihailee jos ihailee - ja kysyy sitten: "Missä teillä on vanha kaupunki?"

Turisti on kenties kotoisin jostakin eurooppalaisesta kaupungista, jonka ytimessä on yhä tallessa keskiaikaisia taloja vanhan kaupunginmuurin ympäröiminä. Ne saatettiin pommittaa hajalla maailmansodassa, mutta rakennettiin uudelleen samannäköisiksi kuin ennen pommituksia. Ehkä hän tulee Saksasta, jossa laki puuttuu ankarasti vanhojen rakennusten purkamiseen ja jossa on siirretty kokonaisia kyliä moottoritien alta uuteen paikkaan, että vanhat rakennukset säilyisivät maisemassa. Tai Italiasta, jossa suuretkin rakennushankkeet pysyvät jäissä kunnes arkeologiset tutkimukset on saatettu päätökseen. Tulipa hän mistä tahansa sivistyneestä maasta, joka tapauksessa hän tulee paikasta, jossa vanhoja rakennuksia arvostetaan suuresti, ja jossa oman historian ja kulttuuriperinnön tietoista hävittämistä pidettäisiin täysin käsittämättömänä tekona. 

Seinäjoki on Vaasan, Kokkolan tai vaikkapa Kristiinankaupungin rinnalla vielä hieman murrosikäinen keskus. Se ei ole nuoruuden huumassaan halunnut jättää jäljelle mitään vanhaa, vaan on purkanut puurakennukset pois kerrostalojen ja aaltolaatikoiden tieltä, ja suunnittelee yhä parkkipaikkoja viimeisten keskusta-alueella sijaitsevien aittarakennusten paikalle. Sillä on ollut kiire aikuiseksi, eikä se ole sietänyt muistoa lapsuudestaan Ilmajoen mahtipitäjän kylänä. Vaikka se korostaa nuoruuden kasvuvoimaansa ja menestystään olemalla mahdollisimman nykyaikainen, alkaa sen itsetunto kuitenkin saada jo aikuista varmuutta. Se alkaa oppia arvostamaan ikkunoistaan avautuvaa lakeusmaisemaa ja omia juuriaan ympäröivässä kulttuurimaakunnassa.

Etelä-Pohjanmaalla on jo kauan murehdittu omaleimaisen rakennusperinteen katoamista, mikä on myönteinen merkki ainakin tilanteen tiedostamisesta. Maakuntasuunnitelmaankin on vuosien mittaan toistuvasti sisällytetty huoli vähenevän kulttuurimaiseman arvoista, mutta suhteessa puhetta on riittänyt paljon enemmän kuin tekoja. Kymmenittäin taloja häviää joka vuosi kenenkään voimatta estää. Juhlapuheet ja museoiminen eivät ole ratkaisu, vaan tarvitaan konkreettisia toimia elämää ja jatkumoa varten. Esimerkiksi inventointia, paljon enemmän osallistavaa arvokeskustelua, hirsikertojen varastointia aluevarastoon jos rakennus on pakko purkaa eikä ostajaa löydy ajoissa,  sekä näkyvää tiedotusta pohjalaistalojen korjaamisen asiantuntijoista joilta saa apua. Tarvitaan myös ministeriötasolla tehtäviä ratkaisuja. Kuten perikuntien velvoittamista tyhjien rakennusten kunnossapitoon tai myyntiin, verohuojennuksia tyhjien kiinteistöjen myyntivoittoihin, rakennusten myynnin rajoittamista kulttuurialueen ulkopuolelle, ja erityistä lisätukea korjausrakentamiseen. 

Vanhojen rakennusten omistajille ei saa aiheuttaa taloudellista tappiota esittämällä mahdottomia vaatimuksia. On luotava taloudellisia edellytyksiä ja kyettävä rahalla tukemaan hyviä ratkaisuja. Niitä, jotka ovat nähneet vaivaa vanhan kunnostamisessa ja onnistuneet, on palkittava. Sen he ansaitsevat.