51. Ministereiden kirje Suomen kuntiin lainsäädännön tarjoamista joustomahdollisuuksista ja tapauskohtaisesta harkinnasta / asetus rakennuksen energiatehokkuuden parantamisesta korjaus- ja muutostöissä sekä laki rakennuksen energiatodistuksesta

Kitinojan KOTO-projektin päättymisen jälkeen Koskenrannalta-blogi on elänyt hiljaiseloa. Asiat ovat kuitenkin menneet eteenpäin monella tasolla. 

Yhtenä asioiden edistäjänä on toiminut Pohjalainen Rakennusperintö ry / Österbottens Byggnadsvård rf, joka viime keväänä 2015 kävi neuvotteluja kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitasen sekä liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikon kanssa. Mukana neuvotteluissa oli myös Ympäristöministeriön virkamies Tuija Mikkonen. Aiheena neuvotteluissa olivat mm. Ympäristöministeriön asetus rakennuksen energiatehokkuuden parantamisesta korjaus- ja muutostöissä sekä laki rakennuksen energiatodistuksesta. Näiden tulkinnoissa on suurta vaihtelua Suomen kunnissa. Väärät tulkinnat uhkaavat rakennettua kulttuuriperintöä. 

Ympäristöministeriöstä lähti Suomen jokaiseen kuntaan seuraava kirje: 

Kunnanhallitukset
Kuntien tekninen toimi
Kuntien rakennusvalvontaviranomainen

Hyvä vastaanottaja!

Valtioneuvosto hyväksyi 20.3.2014 periaatepäätöksellään Suomen ensimmäisen, vuoteen 2020 tähtäävän valtakunnallisen ympäristöstrategian ja sitä konkretisoiva toimeenpanosuunnitelma valmistui tammikuussa 2015. Strategia kattaa kulttuurimaiseman, rakennetun kulttuuriympäristön ja arkeologisen kulttuuriperinnön. 

Strategian mukaan kulttuuriympäristö on huomattava voimavara ja sillä on keskeinen merkitys hyvän elinympäristön luomisessa sekä paikkakuntien ja ihmisten identiteetin vahvistamisessa. Elinkeinoelämälle kulttuuriympäristön monimuotoisuus voi avata uusia menestymisen mahdollisuuksia. 

Kunnat ovat keskeisessä asemassa strategian tavoitteiden toteuttamisessa esimerkiksi maankäytön suunnittelun, rakentamisen ohjauksen, koulutuksen ja kulttuuripalvelujen kautta sekä matkailun ja elinkeinoelämän toiminnan mahdollistajina ja edistäjinä. 

Kunnat voivat kaavoituksen ja rakentamisen ohjauksen keinoin edistää kulttuuriympäristöjen säilymistä. Kuntien toiminnan suunnittelussa voidaan hyödyntää alueen ja paikkakunnan kulttuuriympäristön vahvuuksia hyvinvointia ja näkyvyyttä lisäävinä tekijöinä. Paikkakuntien brändäämisessä voitaisiin kulttuuriympäristöä hyödyntää nykyistä tehokkaammin. Kuntien merkitys kulttuuriympäristötietoisuuden vahvistamisessa varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa, toisen asteen koulutuksessa ja vapaassa sivistystyössä sekä museoissa on keskeinen. Kunnat voivat toimillaan myös edistää julkisen hallinnon, kansalaisten ja elinkeinoelämän toimijoiden välistä vuoropuhelua.

Otimme maaliskuussa vastaan Pohjalainen rakennusperintö ry:n edustajia, jotka esittivät huolestuneisuutensa rakennusperinnön säilymisestä. He kiinnittivät huomiota useisiin, eri puolilla Suomea esille tulleisiin keskeisiin kysymyksiin.

Rakennetun kulttuuriympäristön vaalimisessa on ilmennyt mm. seuraavanlaisia ongelmia: kuntien käytännöt vaihtelevat maankäytön suunnittelussa ja rakentamisen ohjauksessa. Asemakaava-alueiden ulkopuolella rakennussuojelussa sovellettavan rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain käyttö kulöttuurihistoriallisten arvojen turvaamiseksi on toistaiseksi suhteellisen vähäistä. Säädösten tulkinta ns. energiaremonteissa ja muussa korjausrakentamisessa saattaa johtaa rakennusten kulttuurihistoriallisten arvojen häviämiseen, jos lainsäädännön tarjoamia joustomahdollisuuksia ja tapauskohtaista harkintaa ei hyödynnetä. Varovaisella ja arkkitehtonisia arvoja kunnioittavalla korjaamisella ja kunnossapidolla voidaan säilyttää tuleville sukupolville kulttuurihistoriallisesti korvaamattomia rakennuksia ja kulttuuriympäristöjä. 

Haluammekin tällä kirjeellä kiinnittää eri hallintokuntien huomiota kulttuuriympäristöstrategian tavoitteisiin ja kannustaa kuntia strategian toteuttamiseen yhteisen kulttuuriympäristömme hyväksi sekä huolehtimaan ympäristömme tasapainoisesta kehittämisestä. 

Ystävällisin terveisin

Pia Viitanen                                                Paula Risikko
Kulttuuri- ja asuntoministeri                        Liikenne- ja kuntaministeri

Lisätietoja kulttuuriympäristöstrategiasta ja sen toimeenpanosta on luettavissa verkkosivulta: www.ym.fi/kulttuuriymparistostrategia





  

44. Maisemantarkkailijan huolipuhe

Katoavaa kauneutta

Vuosien varrella olen ajellut Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan kyläteitä ristiin rastiin satoihin  tuhansiin nousevin kilometrimäärin tähän ikään mennessä, ja seurannut maiseman muutosta. Missä oli se kaunis talo empiremallisine räystäineen, siellä on nyt pajupuska ja paikalleen kaatunut vanha navetta... missä oli ennen seitsenklasinen tuparati joen pintaan peilaten, siellä on nyt jo remontti meneillään uudessa talossa. Ottaa ihan kipeää, kun tietää hyväkuntoisen vanhan hirsitalon menneen palolaitoksen harjoituskohteeksi. Tulee suru, kun taas osuu paikalle jossa siivoillaan tontilta viimeisiä purkujätteitä ja kuulee, että hakkeeksi meni sekin tupa. Vetää voimattomaksi, kun huomaa sateen piiskaavan kasalle nostettuja vanhoja peiliovia, samaan läjään heitettyjä kiinteitä tuvan penkkejä ja rikkonaisia vanhoja ikkunalaseja. Enpä ehtinyt hätiin, kun viime viikolla meni polttopuiksi vanha aitta. Kuulin siitäkin vasta tänään. 

Onhan sitä tullut ajeltua muuallakin Suomessa, ja Ruotsissa. Kun silmä on harjaantunut katsomaan pohjalaistaloja, niin ojaanhan sitä meinaa ajaa kun näkee sellaisen muualla. Etelä-Pohjanmaalta, Pohjanmaan rannikkomaakunnasta ja Keski-Pohjanmaalta on vuosikymmenten aikana siirretty pois uskomattoman suuri määrä vanhoja taloja - lähinnä Ruotsiin ja Etelä-Suomeen. Niitä siirretään koko ajan. Myös pohjoiseen, mm. eräpirteiksi. Ei ehkä saisi, mutta sekin vetää mielen omalla tavallaan haikeaksi. Pohjalainen talo on kaunis, ihailtu, ja haluttu -  Pohjanmaan ulkopuolella. Joskus olen pysäyttänyt auton tien reunaan ja jäänyt puhuttelemaan taloa: "Ooppas sä kaukana kotua! Kuinka soot tänne joutunu?" Useamman kerran olen jatkanut matkaa vasta sitten, kun joku ohi ajava pyöräilijä on kääntynyt katsomaan ja ihmettelemään, mitä oikein jupisen yksinäni autossa. 

Ylpeyttä, tunnetta ja... turhaa ylpeyttä

Etelä-Pohjanmaata ja Pohjanmaata on pidetty seutuna, jossa ollaan ylpeitä omasta kulttuurista, murteesta ja historiasta. Ylpeys kyllä ulottuu myös pohjalaiseen rakennusperinteeseen, mutta ei välttämättä niin pitkälle, että vanhoihin rakennuksiin haluttaisiin sijoittaa mahdollista myöhempää käyttötarvetta varten. Jos tarvetta rakennukselle ei nyt ole, se puretaan pois tai sen annetaan lahota paikalleen.  Vesikattoja ei uusita, eikä kivijalkaa korjata, vaikka jo näillä toimenpiteillä tyhjäkin talo säilyisi paikallaan vielä tulevienkin vuosikymmenten ajan. Pohjalaisen talon arvostus Pohjanmaalla on vieläkin melko paljon lähinnä menneiden muistelemista, juhlavia puheita kotiseutuyhdistysten vuosikokouksissa, vanhojen talokuvien keräämistä arkistoihin - ja museotoimintaa. Pohjanmaa on museoiden luvattu maa. 

Moni vanha pohjalaistalo on tyhjillään uuden talon vieressä, eikä niihin haluta uusia asukkaita, koska ne ovat aivan samassa pihapiirissä oman asumuksen kanssa. Moni vanha pohjalaistalo on varsin hyvässä kunnossa, mutta jäänyt syrjään keskuksista joissa työpaikat ja koulut sijaitsevat - ne eivät käy kaupaksi paikallaan, mutta niitä ei myöskään tarjota siirrettäviksi. Paljon on taloja, jotka kuuluvat perikunnille, joissa aina vähintään se yksi kieltäytyy myymästä. On tyhjiä ja täysin käyttämättä olevia taloja, joilla on omistajalleen kyseenalainen tunnearvo - sitä ei voi missään tapauksessa myydä koska se on lapsuudenkoti tai sukutalo, mutta sitä ei myöskään ole varaa pitää kunnossa. Se saa mieluummin rapistua ja kadota vähitellen kokonaan kuin tulla jonkun toisen omaksi - koska se on niin rakas?  Joku ajattelee "Naapurit pian luuloo jotta mullon rahan tarvesta, jos rupian myymähän". Ja joskus käy niinkin, että jonkun lähestyessä ostotarjouksella, pohojalaasen reaktio on "Soon MUN taloo. Mä teen sillä mitä mä taharon! Siitä saa hyvää polttopuuta!" Ja vaikka siihen saakka talo ei ole käynyt omistajalla edes mielessä, seuraavana päivänä koneet käyvät ja klapeja syntyy!    

Valoilmiö pohjalaistalojen taivaalla

Vähitellen on tultu tilanteeseen, jossa vanhan rakennuskannan arvostus on konkretisoitumassa uudella tavalla myös Pohjanmaan maakunnissa. Televisiossa on näytetty Perinnemestaria, alan kirjallisuus on lisääntynyt, ja aikakauslehdet tekevät nykyään paljon haastatteluja vanhojen talojen kunnostajista ja kuvaavat heidän kotejaan. Niissä on "sitä jotain", ja ne huomataan. Tieto on lisääntynyt, puheet ovat saaneet uuden luonteen, ja yhä useampi näkee vanhan rakennuksen kunnostuskohteena, jossa piilee aivan toisenlaisia tulevaisuuden mahdollisuuksia kuin on totuttu ajattelemaan. Moni vanhan talon omistaja harmittelee tekemättä jääneitä kunnossapitotoimia, kun lehdessä lukee: "Halutaan ostaa hyväkuntoinen pohjalaistalon hirsikehikko".  Entistä useampi päättää vastata ilmoitukseen ja tarjota itselleen tarpeetonta toisen käyttöön. Ja pohjalaisittain ajateltuna erityisen tärkeä huomio on, että yhä enemmän ostotarjouksia pohjalaistaloista tulee omasta maakunnasta! 

Unohtaa ei pidä, että pohjalaismaakunnissa on aina ollut paljon myös niitä, jotka ovat koko ajan osanneet arvostaa vanhoja rakennuksiaan ja pitäneet ne asuinkäytössä läpi vuosikymmenten. Vielä parikymmentä vuotta sitten joku varmaan sanoi heille, että "Eikö ny hyvänen aika teiränkin olsi jo aika rakentaa uus!". Nyt kommentti saattaa olla "Voi kun meilläkin olis tälläänen!". 

Vetoomus

Muutos on silti hidas. Maisemantarkkailijan huoli ei ole liioiteltu - pohjalaiselle kulttuurille, elämäntavalle ja identiteetille tärkeän vanhan rakennuskannan katoamisen tahti kiihtyy. Nyt eletään viimeisiä hetkiä, jolloin vielä ehtii vaikuttaa. 

Jos rakennuksen kivijalka on kallellaan tai katto alkanut vuotaa, niin korjatkaa - jos omasta joukosta kenelläkään ei ole rakennukselle tarvetta, ottakaa kustannus takaisin rakennuksen hinnassa kun myytte sen. Jos rakennuksen katto on jo vuotanut pitempään ja hirret ovat vaurioituneet, talo voi silti olla vielä täysin korjauskelpoinen hirsiä vaihtamalla - jos ei kenellekään omasta joukosta, niin ostajalle. Jos kosteusvaurioita on syntynyt paljon, voi olla myöhäistä sekä talon kunnostamisen että siirtämisen kannalta. Mutta silloinkin voi rakennuksessa olla jäljellä vielä osia, joita perinnerakentaja jossain parhaillaan etsii - korvaushirsiä, ikkunoita, ovia, listoja, kattotiiliä, kaakeliuuneja, valurautahelloja, vanhoja valokatkaisimia, jne.  Toisen jäte voi olla toisen aarre. 

Vanhojen pohjalaisrakennusten ja perinnerakentamiseen liittyvän kierrätystavaran tarjonnan ja kysynnän kohtauttamiseksi on internetin facebookissa ryhmä "Pohjanmaan rakennusapteekki". Se on ilmainen ilmoituskanava kaikille, jotka haluavat laittaa vanhoja rakennuksia ja rakennusosia kiertoon, ja kaikille jotka sellaisia etsivät.  Niitä voi ilmoittaa myös suoraan minulle. Lisäksi Jalasjärvellä on tänä syksynä avattu Perinneverstas Justeeri, joka palvelee asiakasta tulemalla purkamaan vanhat, tarpeettomat rakennukset - ja ottaa vastineeksi vain purkutavaran talteen. Siivoaa vielä tontinkin kaupan päälle. Siitä seuraava blogiteksti!

  

       

41. Pohjanmaan fb-rakennusapteekki

Facebookissa on avattu "Pohjanmaan rakennusapteekki", jonka tarkoitus on toimia vanhoista pohjalaistaloista ja pihapiirin rakennuksista kiinnostuneiden, ja niistä luopuvien kohtauspaikkana, sekä pohjalaiseen perinnerakentamiseen liittyvän kierrätystavaran ja perinnerakentamista koskevien muiden materiaalien ja palveluiden tarjoajien sekä näitä hakevien kohtauspaikkana.   

Sivustolla voi ilmoittaa ilmaiseksi, ja kauppaa käydään ilmoittajan ja kysyjän välillä ilman kolmatta osapuolta. 

Fb-rakennusapteekin ilmoittelun sisältö on rajattu seuraavasti: 

A. Vuotta 1910 vanhemmat rakennukset tontteineen

B. Vuotta 1910 vanhemmat rakennukset purettavaksi ja siirrettäväksi

C. Vuosien 1911-1945 välillä rakennetut rakennukset tontteineen

D. Vuosien 1911-1945 välillä rakennetut rakennukset purettavaksi ja siirrettäväksi

E. Vanhat puiset ikkunat

F. Vanhat puiset sisä- ja ulko-ovet

G. Perinnerakentamisen kierrätystavara (varaosahirret, lohkokivet, purkutiilet, lattialankut, listat, paneelit ja muut)

H. Sisustusrakentamisen kierrätystavara (puuhellat, vanhat kaakeli- ja peltiuunit, kytkimet, pistorasiat, saranat ja helat yms.)

I. Perinnerakentamisen palvelut (esim. hirrenveisto ja -piiluaminen, purkamiset ja siirtämiset jms.)

J. Perinnerakentamista palvelevat materiaalitoimitukset

HUOM:  sivustoon on liitetty asiakirjoja, jotka kannattaa lukea. Tärkein asiakirjoista on nimeltään "Pohjanmaan fb-rakennusapteekki" ja se sisältää tietoa vanhan rakennuksen purkamisen, siirtämisen ja uudelleen pystyttämisen etiikasta.  Sama teksti löytyy myös tästä blogista otsikkonumerolla 27.   

Kaupankäyntisivustolle pääsee Facebookin kautta kirjoittamalla hakukenttään "Pohjanmaan rakennusapteekki" ja pyytämällä jäsenyyttä ryhmässä. Ilmoitusohjeet löytyvät asiakirjoista, ja ylläpitoon voi tarvittaessa olla yhteydessä sivuston kautta. 

Toivon, että myös tämä kanava ajan myötä ja tunnetuksi tullessaan omalta osaltaan edistäisi vanhan rakennuskannan kauppaa ja korjaamista sekä nykyisillä paikoillaan että siirrettyinä silloin, kun se on varteenotettava vaihtoehto hienojen vanhojen rakennusten asuttuina pitämiselle ja säilymiselle.     

27. Vanhan rakennuksen purkamisen, siirtämisen ja uudelleen pystyttämisen etiikka

Perinnerakentaminen on arvoratkaisu. Paitsi, että vanha hirsi on rakennusmateriaalina kelvollinen, vanhan rakennuksen purkaminen ja siirtäminen uuteen paikkaan merkitsee aina kulttuurimaiseman köyhtymistä siellä, mistä rakennus poistuu. Pohjalaisessa maisemassa perinteinen pohjalainen talo pihapiireineen on identiteettiä luova tekijä. Se on talonpoikaisten kädentaitojen mestarinäyte, joka kaikkein näkyvimmin ilmentää seudun omaleimaista, ainutlaatuista kulttuuria ja historiaa. Perinnerakentaminen sisältää eettisiä arvoja, jotka sekä luopujan että kiinnostuneen ostajan tulisi aina ottaa huomioon: 

Luopujalle

- Jos myyt vanhan rakennuksen tai rakennusryhmän, harkitse voitko myydä sen tontteineen

- Jos et voi myydä rakennusta tontteineen tai jos rakennuksella ei syystä tai toisesta ole todellista mahdollisuutta tulla asutuksi ja huolletuksi nykyisellä paikallaan, luovuta se siirrettäväksi. Rakennusten paikalleen lahottaminen, polttaminen tai hävittäminen ilman yritystä tarjota sitä pois siirrettäväksi on huonoin mahdollinen vaihtoehto. Jos sinulla itselläsi ei ole mahdollisuutta pitää rakennuksia kunnossa, anna se mahdollisuus jollekin toiselle. Ole realisti - rakennus ei säily ikuisesti, ellei sitä asuta tai huolleta.

- Jos vanhalla rakennuksella on sinulle tunnearvoa, osoitat sen parhaiten suomalla sille uuden elämän uusien asukkaiden toimesta joko nykyisellä tontillaan, tai sitten uudessa paikassa. Älä lisää tunnearvoa rakennuksen käyttöarvoon, kun päätät hinnasta. 

- Jos rakennuksen käyttöarvo on sinulle sama kuin polttopuun arvo, hinnoittele se polttopuun mukaan. Muista, että jos hajottaisit rakennuksen ja siivoaisit purkujätteet itse, siitä tulisi sinulle helposti useiden tuhansien eurojen kustannus. Huomioi, että rakennuksen dokumentointi, purkusuunnitelman tekeminen, numerointi, purkaminen, jätteiden siivoaminen ja siirtäminen ovat ostajalle vasta kustannusten alku, jonka jälkeen alkaa itse rakentaminen. 

- Jos rakennuksessa on lisäarvoa, esim. tallessa olevaa kiinteää sisustusta, eikä sitä ole suuresti muutettu alkuperäisestä (esim. alkuperäiset aukotukset, alkuperäiset lattialankut, poikkeuksellisen hienot yksityiskohdat), voit määritellä hinnan korkeammaksi. Mikäli rakennuksella on erityinen tarina (liittyen historiallisiin tapahtumiin, merkkihenkilöihin tms.), myös sillä voi olla ostajalle merkitystä josta kannattaa maksaa hieman enemmän. 

Etsijälle

- Jos etsit vanhaa rakennusta tai rakennusryhmää, aseta etusijalle mahdollisuus asettua asumaan sille tontille, missä se sijaitsee. Ilmoita paikallisissa sanomalehdissä. Mikäli sopivia rakennuksia löytyy ja niiden sijainti on omalta kannaltasi realistisilla etäisyyksillä, tee omistajalle tarjous myös tontista. 

- Jos rakennus on myynnissä siirrettäväksi, älä siirrä sitä sen oman rakennusperinnealueen ulkopuolelle. Pohjalaistalo kuuluu Pohjanmaalle, hämäläistalo Hämeeseen, jne. Myös yhtenäiseksi mielletyn rakennusperinnealueen sisällä löytyy sitä suurempia paikallisia eroja, mitä etäämmälle mennään. Kunnioita perinnerakentamisellasi oman asuinympäristösi paikallista, perinteistä rakentamistapaa ja maisemaa, johon se kuuluu. Pyri hankkimaan siirrettävä rakennus mahdollisimman läheltä sitä paikkaa, johon aiot sen siirtää. 

- Jos itseltäsi puuttuu kokemusta, käytä ammattilaista rakennuksen kunnon ja siirtokustannusten arvioinnissa. 

- Teetä rakennukselle huolellinen dokumentointi ja purkusuunnitelma ennen sen purkamista ja siirtämistä.

- Siivoa jälkesi purkutyömaalla

- Jos myyjä voi kertoa sinulle rakennuksen aiemmista vaiheista ja historiasta, ole kuulolla. Ne ovat osa rakennuksen tarinallista arvoa myös silloin, kun ne eivät liity poikkeuksellisiin olosuhteisiin tai ihmisiin.  

 

25. Kitinojan perinnekylän sijainti

Visualisointi pohjoisesta

Kitinojalla suunnittelualue joka halutaan varata perinnerakentamista varten, on yleiskaava-aluetta, jossa suunnittelualue sijoittuu osittain AP-2-alueelle,  eli pientalovaltaiseksi asuntoalueeksi osoitetulle, osittain M-alueeksi eli maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi merkitylle paikalle. Osa suunnittelualueesta on siis jo tällä hetkellä varattu väljään haja-asutusluontoiseen rakentamiseen. Kaikkiaan alue on määritelty ma-2 -alueeksi eli maisemallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi, jolle rakennettaessa tulee ottaa huomioon kulttuurimaiseman arvot. Tästä syystä nimenomaan perinteiset pohjalaistalot pihaiireineen sopivat alueelle kaikkein parhaimmin. Maisemallisesti arvokkaat peltoalueet, jotka tulee suojella rakentamiselta, sijaitsevat toisaalla.

Suomenselkää lukuunottamatta pohjalainen maiseman on varsin tasaista. Vanhin asutus on keskittynyt viljavien jokilaaksojen varteen, jossa maaperä on pääosin savea. Täällä on aina ensisijaisesti rakennettu kulkyväylien, jokien ja myöhemmin teiden varrelle, vaikkei rakentamiselle sopivimpia kuivia kumpareita kaikille riittänytkään. Se on yksi syy siihen, miksi hirsiarina kehitettiin talojen perustusten alle. 

Merkittävää Kitinojan perinnekylän suunnitteluhankkeessa on, että sen tekeminen on lähtenyt ruohonjuuritasolta, eikä ylhäältä käsin.  Seinäjoen kaupunki on voinut hyödyntää paikallista aloitteellisuutta ja kyläläiset itse, jotka parhaiten tuntevat oman alueensa, ovat etsineet tarkoitukseen soveltuvan alueen ja perustelleet sen. Alueella on valmiiksi vanhaa rakennuskantaa. Tavoitteena on, että perinteistä asumisen tapaa arvostavat voivat rakentaa paikkaan, jossa myös naapuri rakentaa samoin periaattein, eikä vaarana ole että naapuritontille nousee peltihalli tai moderni valkoinen tiilitalo. Perinteisen talon rakentamiseen käytetty työ ja raha säilyttävät arvonsa, kun ympäristö tukee "paikan henkeä" ja miljöö on kokonainen. 

Kitinojan kylässä tiedetään, missä ovat rakentamiskelpoiset maat. Yksi niiden määrää rajoittava tekijä on Kyrönjoki, joka voi kerran sadassa vuodessa tulvia varsin korkeisiin metrilukemiin. Perinnerakentamisen suunnittelualue sijaitsee korkeimman tulvarajan yläpuolella.

Rakentamisen kustannuksia suunnittelualueella vähentävät mm., että sähkö, vesi ja laajakaista ulottuvat lähelle. Hyvä puoli paikan sijainnissa on myös se, että koulu ja kyläkeskuksen muut palvelut ovat kävelymatkan päässä. Seinäjoelle ja Lapualle on 15-20 minuutin automatka.

Kitinojan perinnekylä koostuu kahdestatoista pihapiiristä. Hirvilammintien eteläpuolelle on sijoitettu kolme tonttia, joiden asuinrakennusten pääjulkisivut kääntyvät perinteiseen tapaan tielle päin ja pihat etelään. Hirvilammintien pohjoispuolella suunnittelualuetta jakaa uusi tie, jonka molemmin puolin maasto nousee. Tien itäpuolella sijaitsee viisi tonttia. Suunnittelualuetta visualisoivassa ilmakuvassa näkyy, miten päärakennukset tukeutuvat metsän reunaan ja pihapiiri avautuu luontevasti länteen. Tien länsipuolella sijaitsee neljä tonttia, joiden pihapiirit avautuvat etelään. Väljät tontit mahdollistavat paitsi umpipihan rakentamisen myös kotieläinten pidon. Ajatus on, että alueella viihtyisivät ihmisten lisäksi niin hevoset kuin lampaatkin. Tienkään ei tarvitse päättyä viimeisten talojen luona, vaan siitä voi lähteä esim. metsänreunaa noudatteleva polku kohti kyläkeskusta. Luonteeltaan kylänmuodostus on ryhmäkylää, palaten tavallaan aikaan ennen isojakoa, joka hajotti ryhmäkylät ja loi hajarakentamisen.

 Jos rakentajia tulee alkuvaiheessa samanaikaisesti useampia, heidän on mahdollista harkita esim. yhteistä lämpölaitosta. Sitä mukaa, kun rakentajia tulee, he voivat itse osallistua asuinalueensa jatkokehittämiseen monin tavoin. Jos esim. pellon puoleisille tonteille ei tule rakentajia, ne voivat jäädä rakentamatta. Jos taas tontit joskus tulevaisuudessa loppuvat ja rakentajia tulisi lisää, perinnerakentamiselle on kerrottu siinä tilanteessa löytyvän lisää tilaa samaisen Hirvilammintien varresta.

--> -->

23. Juha Kuisman luento Seinäjoella

Maaseutuasuminen ja kylien bisneskeissit

Sanoilla on merkityksensä vallankäytössä. "Haja-asutus" viittaa hajalla tai rikki olemiseen, tehottomuuteen ja lievään perifeerisyyteen. Sana "maaseutu" mielletään usein pelkiksi luonnonvaroiksi ilman ihmisiä, kehityksen nollatasoksi, maataloudeksi tai romanttiseksi maisemaksi. "Kylä" on tullut ruotsinvallan jälkeen lakitekstiin käsitteenä ensimmäisen kerran vasta kolme vuotta sitten (MRL 44§, 2009-). Sana "erämaa" on tulossa paikkatietoterminä Etelä-Suomeenkin. Sillä tarkoitetaan alueita, joilla ei ole asutusta - siinä tapauksessa erämaa on saapumassa myös Inkooseen?

Asuminen on tapa, jolla ihminen ilmaisee arvojaan. Suunnittelussa, lämmitysratkaisujen tekemisessä, rakentamisessa ilmaistaan niitä arvoja, joita pidetään tärkeinä. Asumisen tavan valinta on puolison ja ammatin valinnan jälkeen ihmisen kolmas iso valinta elämässä. Ilmaisuilla ja sanoilla kuten "to be" = olla, "bo" = asua, "bauen" = rakentaa, viljellä, on suora yhteys talonpoikaisuuteen. Se joka viljelee maata ja kasvattaa eläviä, rakentaa pystyjä rakennuksia ja elää maan päällä, on boor, bonde, tai bauer. On osattava asua, jotta osaa rakentaa (ja kaavoittaa).  Perustuslaissa todetaan asumisen ja liikkumisen vapaus. 

Entä paikka? Jokainen paikka on filosofisesti yhtä arvokas. Jokainen paikka on  maailman keskipiste. Jokainen paikka on erilainen. Asuminen ja rakentaminen perustuvat paikkoihin; arkkitehtuuri on paikkojen luomista. Ihmisen biologiassa paikka on reviiri ja luonnonsuoja, josta voi nähdä tulematta nähdyksi. Kylä on paikasto. Hyvä asuinpaikka on etelärinteellä tai kumpareella, pellon ja metsän rajalla tai veden äärellä, lähellä kaivoa, lähdettä tai vesijohtoa. Se on pinta-alaltaan riittävän iso, ja sisältää puustoa ja puutarhaa. Siinä on tieyhteys, ja se sijaitsee siten että naapurin valo näkyy. Pellolle ei pitäisi rakentaa. Talonpojan silmä tunnistaa maisemasta hyvät asuinpaikat - usein myös ladonpohjat ovat sopivia. 

Mikä on kylä? Se ei ole "maarekisterikylä", vaan ihmisten yhteisen toiminnan pienin yksikkö. Kylän rajat ovat ne, miksi ihmiset ne kokevat. Kylässä toteutuu vastavuoroisuus, esim. naapuriapu ja talkoot. Alueyksikkönä kylä itseorganisoituu kyläyhdistykseksi. Kyliä ei pidä kaavoituksessa luokitella "kehitettäviin" - viranomaisille ei ole annettu valtaa määrätä asuinpaikkoja ja kehittämisen kohteita. Valta on annettava ihmisille. 

Isojako hajotti ryhmäkylät. Maareformit torpparivapautuksesta asutustiloihin sijoittivat talot biomassan ääreen. Nykyisin suomalainen kylä on hajakylä. Väki on vähentynyt maa- ja metsätalousteknologian ja kaupan rakenteen muutoksen takia. 

MAL-verkosto on ideologinen keskittäjä:    http://www.mal-verkosto.fi/

Seppo Junnila ja Jukka Heinonen ovat tutkimuksessaan osoittaneet, että maaseudulla asuvien hiilijalanjälki on pienin kaikista suomalaisista:

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Suomessa+kaupunkilainen+saastuttaa+eniten/1135266327822

Kimmo Koski on vuonna 2008 esittänyt saman asian toisin, luoden propagandistisella tavalla päinvastaisen tuloksen, jonka perusteella maallemuutto tuottaa kunnalle tappioita. Väite perustuu vain tähän yhteen tutkimukseen: 

http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=92843&lan=sv  

Tutkimuksen sivulla 29 esitetyissä menojen ja tulojen suuruusluokissa on maanmyyntituotoilla pelaten käännetty kustannukset plussan puolelle unohtaen maanhankintakulut jms. 

Kyläkaavoitus on liiketoimintaa. Jos kymmenen vuoden aikana rakennetaan 45 uutta taloa, niin investointi on 45 x 300 000 € = 15 miljoonaa euroa yhteen kylään. Lisäksi verotulot max 90 henkilöä x 30 000 € x kunnan veroprosentti 20 = verotuloa 540 000 €. Kyläkoulu säilyy, ja kylätalo pysyy kunnossa ja käytössä. 

Kylien liiketoiminnan muodot

Kylätalot tuotteistettuna, kylien vesihuolto-osuuskunnat, kesäteatterit, tanssipaikat, hoivapalveluyritykset, kotiapu + osuuskuntaratkaisu, yrittäjän pyörittämä siivousrinki, yksityinen päivähoito, matkailukohde + matkailuverkosto, kylä- tai mökkitalkkari, kylän palvelupäivä (Lusin malli), markkinat, kesätori, rompetori, rallin pikataivalpalvelut, luontoliikuntapaikkojen hoito, brändi (Teijo, Kukko, Lännen, Alpua...), lehti, joululehti, tuulimylly, siirtolapuutarha, omakotitalojen rakentaminen, teiden hoito työyhtymänä, lämpöyrittäjyys (hake ja biokaasu), musiikkileirit, tanssikurssit, taidekurssit, monipalvelupisteet, laajakaistaosuuskunta, kylän kehitysyhtiö (esim. Vuolenkoski Oy), huutokauppakamari kylätalolla...

Johtopäätös: kylätoiminnan seuraava askel on neuvotella niin, että kylän liiketoiminnalle avautuu tilaa. Tarkoitus ei ole, että kyläyhdistys ryhtyy itse yrittäjäksi, koska talkoilla ei voi yrittää. Kun jotakin asiaa toteuttaa toiminimi, yritys, osakeyhtiö tai osuuskunta, se asia on pysyvästi ratkaistu.

 

Sulva, Suomen paras asuinalue 2006

Mustasaaren Sulva äänestettiin ylivoimaisesti Suomen parhaaksi asuntoalueeksi 3800:n kilpailuun ilmoitetun alueen joukosta vuonna 2006. Sulvan kylän ytimen muodostaa purku-uhan alla olleiden, muualta siirrettyjen, moderniin asumiskäyttöön kunnostettujen vanhojen pohjalaistalojen muodostama kokonaisuus Stundarsissa. Kilpailun toteutti Suomen Kiinteistöliiton "Hyvä Asuminen 2010"-kehitysohjelma. Kaksitoista jatkoon päässyttä aluetta esiteltiin perjantai-iltaisin MTV3:n "Joka kodin asuntomarkkinat" -ohjelmassa. Kilpailun tarkoitus oli selvittää, millaisia asioita ihmiset pitävät asuntoalueella tärkeänä. Yleisöäänestys toteutettiin 24.11.-3.12. internetissä, ja äänistä suurin osa tuli Etelä-Suomesta. 

"Perinteisen miljöön luominen rakennuksia siirtämällä ja kiinnittyminen vahvaan kyläperinteeseen on aivan uudenlainen konsepti tuottaa ympäristöä. Tämän tyyppisellä perinnemiljööllä tulee olemaan yhä suurempi kysyntä tässä hektisessä maailmassa", todettiin asiantuntijaraadissa. "Kysyntä on paljon, paljon suurempaa kuin tarjonta. Ei ole vapaita tontteja. Paikka ja yhteisöllisyys tekevät siitä niin halutun", sanoo Helena Nurmikoski Vaasan Huoneistokeskus Oy:stä. 

Sulvan Stundarsissa sijaitseva perinneasuntoalue sijaitsee ulkomuseon vieressä ja alueella on kaikkiaan yi sata muualta tuotua rakennusta joko museo- tai asuinkäytössä. Alueen rakennusjärjestys tehtiin jo vuonna 1976. Se oli aikanaan poikkeuksellinen ratkaisu - ja sitä se on edelleen. Asukkaat ovat itse määritelleet, millaisessa ympäristössä haluavat asua sekä luoneet säännöt sille, miten alueella saa rakentaa. Sen sijaan, että asuinalueelle olisi rakennettu kunnan aikomia kerrostaloja, sinne onkin saanut rakentaa ainoastaan muualta siirrettyjä vanhoja pohjalaisrakennuksia. 

Rakennustapaohjeen mukaa enintään kaksi asuntoa käsittävän päärakennuksen lisäksi tonteilla on oltava tietty vähimmäismäärä muitakin perinteiseen pihapiiriin kuuluvia rakennuksia. Asumisen, sosiaalisen toiminnan tai kotiteollisuustoiminnan edellyttämiä peruskorjauksia rakennuksiin saa tehdä vain siten, että rakennuksen historiallisesti arvokas tai kyläkuvan kannalta merkittävä luonne säilyy. Kaduille ei haluta asvalttipintaa eikä moderneja katulamppuja. Ja niin edelleen. Tonttien lukumäärä on kasvanut alkuperäisestä yhdeksästä kahdeksaantoista ja lisää tulijoita olisi, jos vain tontteja riittäisi. 

Sydän sykähtää lämpimästi, kun kävelee Stundarsin vanhojen rakennusten keskellä. Maisema on kuin postikortista ja tunnelma niin kotoisa, että tekisi mieli jäädä sinne. Kun alueen asukas ystävällisesti päästää katsomaan kotiaan sisältä saakka, voi todeta että siellä on ihailtavan hienosti osattu yhdistää nykyajan asumismukavuus vanhan talon henkeen ja luonteeseen. Mistä tämä vahva tuttuuden ja viihtymisen tunne tulee? Pelkästään omista kadonneen lapsuusmaiseman muistoistako? Kenties peräti kollektiivisesta muistista? Viehättävistä kuvista, joita maalaisromanttiset sisustuslehdet ovat pullollaan? Kaipuusta rauhaan ja harmoniseen kauneuteen kiireisen elämän ja rikkonaisten autonikkunanäkymien keskellä ainakin. Tulkoon tunne mistä tahansa, sen jakaa moni omasta vanhasta talosta haaveileva. Tällaisessa paikassa, jossa historiasta on tehty tulevaisuutta, olisi hieno asua. 

Silti mielessä kalvaa pikkuinen murhe. Onko jokainen tälle alueelle siirretty vanha rakennus todella ollut purku-uhan alla? Eikö yhdelläkään olisi ollut uuden elämän mahdollisuutta sillä pohjalaisella paikkakunnalla, missä sen historia on muodostunut ja mistä se on haettu? Jos vanhan rakennuksen metsästäjä kiertää maakunnissa etsimässä suurinta, kauneinta ja hyväkuntoisinta pois siirrettäväksi tänä päivänä - kun oman kulttuuriperinnön arvostus nostaa päätään ja mahdolliset muuttajat kyselevät perikunnilta tyhjillään olevia taloja - onko hän yhä rakennuksen pelastaja? Missä vaiheessa vanhojen talojen pois siirtäminen alkaa muistuttaa ryöstämistä?

Niin kauan kuin vanhat rakennukset ovat omistajilleen ja ympäröivälle yhteisölle vain yhdentekevä taakka tai harmin aihe, ne ovat muille vapaata riistaa. Stundars alkoi rakentua 70-luvulla siihen aikaan, kun ympäristössä vanhan hävittäminen uuden tieltä oli huipussaan. Stundarsissa on nähty tulevaisuuteen ja näytetty muille pohjalaisille, mistä he ovat luopuneet. Hirsirakennusten siirtämisellä on Pohjanmaalla pitkät perinteet, ja Stundars on pohjalaisena kylänä oikea ympäristö näille rakennuksille. Samalla siirtäjille on kertynyt arvokasta erityisosaamista, jota he nyt pystyvät jakamaan muille vanhojen talojen kunnostajille.

Ruotsi nostaa rakennusperinnettä UNESCO:n maailmanperintöarvoksi

Kristofersin talot Järvsössä Hälsinglandissa

Ruotsin Hälsinglandissa on jäljellä vanhaa talonpoikaista, paikallisesti omaleimaista rakennuskantaa, jota kutsutaan nimellä "Hälsingegårdar". Siitä nimityksestä kaikki ruotsalaiset tietävät heti, että kyseessä ovat tutut, säännöllisen muotoiset, suuret ja vauraudesta kertovat, nimenomaan Hälsinglandin alueelle tyypilliset maalaistalot pihoineen. Aivan kuten meilläkin kaikki tietävät, millaisesta talosta on kyse kun joku sanoo "pohjalaistalo". Mieleen nousee kuva punaisesta, harmonisesti maisemaansa istuvasta, kookkaasta ja komeasta maalaistalosta, joka sijaitsee nimenomaan Pohjanmaalla. 

Hälsingeläistalojen ja pohjalaistalojen kuvien katseleminen on hämmentävää. Niin paljon ne muistuttavat toisiaan. Voisivat aivan hyvin sijaita samassa maakunnassa, toiset idässä ja toiset lännessä. Eroja löytyykin lähinnä tavassa, jolla taloja ja pihapiirejä näissä kahdessa naapurimaassa arvostetaan ja hyödynnetään. Ruotsin valtio hakee Hälsingeläistaloille UNESCO:n maailmanperintöarvoa ja luultavasti sen tulevana vuonna 2011 myös saa. Sen saamiseksi on pitkään pyöritetty projektia toisensa perään, kunnostettu pieteetillä, luotu kulttuuri- ja matkailuyrittäjyyttä sekä ennen kaikkea verkostoiduttu ja tehty rakennusperinteestä brändi, jolla kokonaisuutta kaupallistetaan ja rahoitetaan. Tämä osoittaa, miten paikallisen rakennusperinteen ja kulttuurimaiseman arvostus saa konkretiaa läntisessä naapurissamme. 

Noin tuhannesta hälsingeläistalosta viiteenkymmeneen pääsee tutustumaan sisälle saakka. Niissä on käsityöläismyymälöitä, kahviloita, maaseutumajoitusta, kokoustiloja ja vaikka mitä muuta. Maisemiin saa opastettuja kierroksia, ja esitemateriaalia jossa kerrotaan rakentamistavan ja talojen historiasta ja nykyisyydestä, löytyy useina kieliversioina. Hälsingeläistaloja asutaan, ja asumisen tapaa pidetään kahdehdittavana. Siinä saa juurevan kontaktin menneiden sukupolvien elämäntyyliin ja -rytmiin sekä tunteen elävästä jatkumosta eilisen ja tämän päivän välillä. Ympäristö huokuu rauhaa ja kauneutta. Koti antaa vastapainon hektiselle työnteolle ja kiireelle, mutta myös inspiraatiota luovuuteen. 

Ruotsissa vanhojen talojen kunnostamisesta on tullut buumi, jonka myötä rakennusapteekkien kierrätystavara ei kauan hyllyissä lepää. Tarvikkeiden kysynnän kasvaessa on alettu tuottaa uudelleen sellaisia välineitä ja materiaaleja, joiden valmistus oli lopetettu ajat sitten. Restauroinnin ammattilaisilla riittää työtä, ja kustantajat kehittävät yhä uusia "country living" -teemalehtiä, jotka ovat täynnä kuvia viehättävästi sisustetuista, modernissa asuinkäytössä olevista vanhoista maalaistaloista. 

Kun Hälsinglandissa näyttää valokuvaa pohjalaistalosta, reaktio on lähes tyrmistynyt. Siellä harva tuntuu tietävän, että samantyyppistä rakennuskantaa löytyy myös Suomen puolelta Pohjanmaalta. Tukholman seudulla pohjalaistalot kyllä tunnetaan. Niitä on viimeisten vuosikymmenten aikana siirretty sinne vähintäänkin kymmenittäin. Alan väeltä olen useaan otteeseen kuullut väitteen, että sadoittain. En millään haluaisi uskoa sellaista mahdolliseksi.  Hävettää. Ja surettaa.

Onko oman historian kunnioittaminen sivistyksen mitta?

Knuuttilan taloryhmä Kuortaneella.  Kuva: Eeva-Liisa Kulju, Viiskunta

Maaseutumaisema on muuttunut reippaasti. Vuosisatojan ajan hyvin toiminut perinteinen maatalon pihapiiri ei enää olisi toimiva sellaisenaan. Riihet on korvattu kuivaajilla, hevostallit ja liiterit konehalleilla. Aittojen tilalle on tullut viljasiiloja ja latojen tilalle muoviin kääräistyjä pyöröpaaleja. Eipä taida enää missään olla samalla maatilalla navettaa, lampolaa, kanalaa ja sikalaa saati sellaista navettaa, jossa olisi omat karsinansa kaikille eri eläimille. Maatilat ovat erikoistuneita ja tuottavat elintarvikkeita suurissa yksiköissä, jotka näkyvät maisemassa valtavina tuotantolaitoksina. Lampaita näkee harvoin, lehmät eivät välttämättä enää laidunna ulkona, siat ja kanat kasvavat sisätiloissa. Kaikki tämä on väistämättömän kehityksen tulosta, kun väestöstä enää pieni osa tuottaa itse ruokaa. Väkimäärä kasvaa ja keskittyy kaupunkeihin, jolloin ruoan tuotannon on oltava tehokasta. 

Maaseutumaisema on viimeisten seitsemänkymmenen vuoden aikana muuttunut muistakin syistä. Ammattimainen arkkitehtuuri alkoi levitä maaseutupitäjiin jo ennen sotia, ja sotien jälkeen rakentamisen tarve räjähti, kun oli nopealla aikataululla sijoitettava oman maan pakolaisia uusille asuinseuduille ja suuret ikäluokatkin syntyivät rajoiltaan kaventuneeseen maahan. Rakennustarpeista oli pulaa, valtio sääteli voimakkaasti suunnittelua ja rakentamista, ja koulunkäyneiden suunnittelijoiden tekemät tyyppipiirustukset mursivat paikallisen rakennusperinteen. Taajamiin nousi ensimmäistä kertaa omakotitaloalueita, joissa talot olivat keskenään samannäköisiä. Rakentamisen paine johti siihen, että rakentamisesta kehittyi teollisuuden tuotantohaara, jossa määrälliset tavoitteet nousivat hallitseviksi. Rakennuksista tuli rakennuttajille pelkkiä sijoituskohteita, joilla ei ollut heille itselleen muuta merkitystä. Samanlaisia talotyyppejä käytettiin sekä maaseudulla että taajamien omakotitaloalueilla. Suomen eri maakuntien ilme yhtenäistyi, ja rakennettujen maisemien kulttuurinen omaleimaisuus alkoi väistyä.

Funktionalistisesta modernismista tuli 1950-luvulla suomalainen ihanne, jonka nimissä on sittemmin hävitetty pysyvästi paljon kaunista vanhaa rakennuskantaa. Funktionalismissa yksi keskeisistä ajatuksista on, että esimerkiksi sellainen koristelu, jolla ei ole käytännön tarkoitusta, tulee karsia suunnittelusta kokonaan pois. Alvar Aallon suunnittelema Seinäjoen hallinto- ja kulttuurikeskus on Etelä-Pohjanmaalla tänäänkin se ykköskohde, jota esitellään ulkomaisille turisteille malliesimerkkinä suomalaisesta arkkitehtuurista. Ulkomainen vierailija ihailee jos ihailee - ja kysyy sitten: "Missä teillä on vanha kaupunki?"

Turisti on kenties kotoisin jostakin eurooppalaisesta kaupungista, jonka ytimessä on yhä tallessa keskiaikaisia taloja vanhan kaupunginmuurin ympäröiminä. Ne saatettiin pommittaa hajalla maailmansodassa, mutta rakennettiin uudelleen samannäköisiksi kuin ennen pommituksia. Ehkä hän tulee Saksasta, jossa laki puuttuu ankarasti vanhojen rakennusten purkamiseen ja jossa on siirretty kokonaisia kyliä moottoritien alta uuteen paikkaan, että vanhat rakennukset säilyisivät maisemassa. Tai Italiasta, jossa suuretkin rakennushankkeet pysyvät jäissä kunnes arkeologiset tutkimukset on saatettu päätökseen. Tulipa hän mistä tahansa sivistyneestä maasta, joka tapauksessa hän tulee paikasta, jossa vanhoja rakennuksia arvostetaan suuresti, ja jossa oman historian ja kulttuuriperinnön tietoista hävittämistä pidettäisiin täysin käsittämättömänä tekona. 

Seinäjoki on Vaasan, Kokkolan tai vaikkapa Kristiinankaupungin rinnalla vielä hieman murrosikäinen keskus. Se ei ole nuoruuden huumassaan halunnut jättää jäljelle mitään vanhaa, vaan on purkanut puurakennukset pois kerrostalojen ja aaltolaatikoiden tieltä, ja suunnittelee yhä parkkipaikkoja viimeisten keskusta-alueella sijaitsevien aittarakennusten paikalle. Sillä on ollut kiire aikuiseksi, eikä se ole sietänyt muistoa lapsuudestaan Ilmajoen mahtipitäjän kylänä. Vaikka se korostaa nuoruuden kasvuvoimaansa ja menestystään olemalla mahdollisimman nykyaikainen, alkaa sen itsetunto kuitenkin saada jo aikuista varmuutta. Se alkaa oppia arvostamaan ikkunoistaan avautuvaa lakeusmaisemaa ja omia juuriaan ympäröivässä kulttuurimaakunnassa.

Etelä-Pohjanmaalla on jo kauan murehdittu omaleimaisen rakennusperinteen katoamista, mikä on myönteinen merkki ainakin tilanteen tiedostamisesta. Maakuntasuunnitelmaankin on vuosien mittaan toistuvasti sisällytetty huoli vähenevän kulttuurimaiseman arvoista, mutta suhteessa puhetta on riittänyt paljon enemmän kuin tekoja. Kymmenittäin taloja häviää joka vuosi kenenkään voimatta estää. Juhlapuheet ja museoiminen eivät ole ratkaisu, vaan tarvitaan konkreettisia toimia elämää ja jatkumoa varten. Esimerkiksi inventointia, paljon enemmän osallistavaa arvokeskustelua, hirsikertojen varastointia aluevarastoon jos rakennus on pakko purkaa eikä ostajaa löydy ajoissa,  sekä näkyvää tiedotusta pohjalaistalojen korjaamisen asiantuntijoista joilta saa apua. Tarvitaan myös ministeriötasolla tehtäviä ratkaisuja. Kuten perikuntien velvoittamista tyhjien rakennusten kunnossapitoon tai myyntiin, verohuojennuksia tyhjien kiinteistöjen myyntivoittoihin, rakennusten myynnin rajoittamista kulttuurialueen ulkopuolelle, ja erityistä lisätukea korjausrakentamiseen. 

Vanhojen rakennusten omistajille ei saa aiheuttaa taloudellista tappiota esittämällä mahdottomia vaatimuksia. On luotava taloudellisia edellytyksiä ja kyettävä rahalla tukemaan hyviä ratkaisuja. Niitä, jotka ovat nähneet vaivaa vanhan kunnostamisessa ja onnistuneet, on palkittava. Sen he ansaitsevat.