44. Maisemantarkkailijan huolipuhe

Katoavaa kauneutta

Vuosien varrella olen ajellut Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan kyläteitä ristiin rastiin satoihin  tuhansiin nousevin kilometrimäärin tähän ikään mennessä, ja seurannut maiseman muutosta. Missä oli se kaunis talo empiremallisine räystäineen, siellä on nyt pajupuska ja paikalleen kaatunut vanha navetta... missä oli ennen seitsenklasinen tuparati joen pintaan peilaten, siellä on nyt jo remontti meneillään uudessa talossa. Ottaa ihan kipeää, kun tietää hyväkuntoisen vanhan hirsitalon menneen palolaitoksen harjoituskohteeksi. Tulee suru, kun taas osuu paikalle jossa siivoillaan tontilta viimeisiä purkujätteitä ja kuulee, että hakkeeksi meni sekin tupa. Vetää voimattomaksi, kun huomaa sateen piiskaavan kasalle nostettuja vanhoja peiliovia, samaan läjään heitettyjä kiinteitä tuvan penkkejä ja rikkonaisia vanhoja ikkunalaseja. Enpä ehtinyt hätiin, kun viime viikolla meni polttopuiksi vanha aitta. Kuulin siitäkin vasta tänään. 

Onhan sitä tullut ajeltua muuallakin Suomessa, ja Ruotsissa. Kun silmä on harjaantunut katsomaan pohjalaistaloja, niin ojaanhan sitä meinaa ajaa kun näkee sellaisen muualla. Etelä-Pohjanmaalta, Pohjanmaan rannikkomaakunnasta ja Keski-Pohjanmaalta on vuosikymmenten aikana siirretty pois uskomattoman suuri määrä vanhoja taloja - lähinnä Ruotsiin ja Etelä-Suomeen. Niitä siirretään koko ajan. Myös pohjoiseen, mm. eräpirteiksi. Ei ehkä saisi, mutta sekin vetää mielen omalla tavallaan haikeaksi. Pohjalainen talo on kaunis, ihailtu, ja haluttu -  Pohjanmaan ulkopuolella. Joskus olen pysäyttänyt auton tien reunaan ja jäänyt puhuttelemaan taloa: "Ooppas sä kaukana kotua! Kuinka soot tänne joutunu?" Useamman kerran olen jatkanut matkaa vasta sitten, kun joku ohi ajava pyöräilijä on kääntynyt katsomaan ja ihmettelemään, mitä oikein jupisen yksinäni autossa. 

Ylpeyttä, tunnetta ja... turhaa ylpeyttä

Etelä-Pohjanmaata ja Pohjanmaata on pidetty seutuna, jossa ollaan ylpeitä omasta kulttuurista, murteesta ja historiasta. Ylpeys kyllä ulottuu myös pohjalaiseen rakennusperinteeseen, mutta ei välttämättä niin pitkälle, että vanhoihin rakennuksiin haluttaisiin sijoittaa mahdollista myöhempää käyttötarvetta varten. Jos tarvetta rakennukselle ei nyt ole, se puretaan pois tai sen annetaan lahota paikalleen.  Vesikattoja ei uusita, eikä kivijalkaa korjata, vaikka jo näillä toimenpiteillä tyhjäkin talo säilyisi paikallaan vielä tulevienkin vuosikymmenten ajan. Pohjalaisen talon arvostus Pohjanmaalla on vieläkin melko paljon lähinnä menneiden muistelemista, juhlavia puheita kotiseutuyhdistysten vuosikokouksissa, vanhojen talokuvien keräämistä arkistoihin - ja museotoimintaa. Pohjanmaa on museoiden luvattu maa. 

Moni vanha pohjalaistalo on tyhjillään uuden talon vieressä, eikä niihin haluta uusia asukkaita, koska ne ovat aivan samassa pihapiirissä oman asumuksen kanssa. Moni vanha pohjalaistalo on varsin hyvässä kunnossa, mutta jäänyt syrjään keskuksista joissa työpaikat ja koulut sijaitsevat - ne eivät käy kaupaksi paikallaan, mutta niitä ei myöskään tarjota siirrettäviksi. Paljon on taloja, jotka kuuluvat perikunnille, joissa aina vähintään se yksi kieltäytyy myymästä. On tyhjiä ja täysin käyttämättä olevia taloja, joilla on omistajalleen kyseenalainen tunnearvo - sitä ei voi missään tapauksessa myydä koska se on lapsuudenkoti tai sukutalo, mutta sitä ei myöskään ole varaa pitää kunnossa. Se saa mieluummin rapistua ja kadota vähitellen kokonaan kuin tulla jonkun toisen omaksi - koska se on niin rakas?  Joku ajattelee "Naapurit pian luuloo jotta mullon rahan tarvesta, jos rupian myymähän". Ja joskus käy niinkin, että jonkun lähestyessä ostotarjouksella, pohojalaasen reaktio on "Soon MUN taloo. Mä teen sillä mitä mä taharon! Siitä saa hyvää polttopuuta!" Ja vaikka siihen saakka talo ei ole käynyt omistajalla edes mielessä, seuraavana päivänä koneet käyvät ja klapeja syntyy!    

Valoilmiö pohjalaistalojen taivaalla

Vähitellen on tultu tilanteeseen, jossa vanhan rakennuskannan arvostus on konkretisoitumassa uudella tavalla myös Pohjanmaan maakunnissa. Televisiossa on näytetty Perinnemestaria, alan kirjallisuus on lisääntynyt, ja aikakauslehdet tekevät nykyään paljon haastatteluja vanhojen talojen kunnostajista ja kuvaavat heidän kotejaan. Niissä on "sitä jotain", ja ne huomataan. Tieto on lisääntynyt, puheet ovat saaneet uuden luonteen, ja yhä useampi näkee vanhan rakennuksen kunnostuskohteena, jossa piilee aivan toisenlaisia tulevaisuuden mahdollisuuksia kuin on totuttu ajattelemaan. Moni vanhan talon omistaja harmittelee tekemättä jääneitä kunnossapitotoimia, kun lehdessä lukee: "Halutaan ostaa hyväkuntoinen pohjalaistalon hirsikehikko".  Entistä useampi päättää vastata ilmoitukseen ja tarjota itselleen tarpeetonta toisen käyttöön. Ja pohjalaisittain ajateltuna erityisen tärkeä huomio on, että yhä enemmän ostotarjouksia pohjalaistaloista tulee omasta maakunnasta! 

Unohtaa ei pidä, että pohjalaismaakunnissa on aina ollut paljon myös niitä, jotka ovat koko ajan osanneet arvostaa vanhoja rakennuksiaan ja pitäneet ne asuinkäytössä läpi vuosikymmenten. Vielä parikymmentä vuotta sitten joku varmaan sanoi heille, että "Eikö ny hyvänen aika teiränkin olsi jo aika rakentaa uus!". Nyt kommentti saattaa olla "Voi kun meilläkin olis tälläänen!". 

Vetoomus

Muutos on silti hidas. Maisemantarkkailijan huoli ei ole liioiteltu - pohjalaiselle kulttuurille, elämäntavalle ja identiteetille tärkeän vanhan rakennuskannan katoamisen tahti kiihtyy. Nyt eletään viimeisiä hetkiä, jolloin vielä ehtii vaikuttaa. 

Jos rakennuksen kivijalka on kallellaan tai katto alkanut vuotaa, niin korjatkaa - jos omasta joukosta kenelläkään ei ole rakennukselle tarvetta, ottakaa kustannus takaisin rakennuksen hinnassa kun myytte sen. Jos rakennuksen katto on jo vuotanut pitempään ja hirret ovat vaurioituneet, talo voi silti olla vielä täysin korjauskelpoinen hirsiä vaihtamalla - jos ei kenellekään omasta joukosta, niin ostajalle. Jos kosteusvaurioita on syntynyt paljon, voi olla myöhäistä sekä talon kunnostamisen että siirtämisen kannalta. Mutta silloinkin voi rakennuksessa olla jäljellä vielä osia, joita perinnerakentaja jossain parhaillaan etsii - korvaushirsiä, ikkunoita, ovia, listoja, kattotiiliä, kaakeliuuneja, valurautahelloja, vanhoja valokatkaisimia, jne.  Toisen jäte voi olla toisen aarre. 

Vanhojen pohjalaisrakennusten ja perinnerakentamiseen liittyvän kierrätystavaran tarjonnan ja kysynnän kohtauttamiseksi on internetin facebookissa ryhmä "Pohjanmaan rakennusapteekki". Se on ilmainen ilmoituskanava kaikille, jotka haluavat laittaa vanhoja rakennuksia ja rakennusosia kiertoon, ja kaikille jotka sellaisia etsivät.  Niitä voi ilmoittaa myös suoraan minulle. Lisäksi Jalasjärvellä on tänä syksynä avattu Perinneverstas Justeeri, joka palvelee asiakasta tulemalla purkamaan vanhat, tarpeettomat rakennukset - ja ottaa vastineeksi vain purkutavaran talteen. Siivoaa vielä tontinkin kaupan päälle. Siitä seuraava blogiteksti!

  

       

43. Kitinojan Koto-projekti palkittiin kunniakirjalla

"Maaseudun kehittämistyön tulosten esittelemiseksi ja erityisten helmien löytämiseksi Suomen maaseutuverkosto julkaisi maaseudun toimijoille Parhaat Käytännöt 2012 -kilpailun. Sillä viestittiin Suomen maaseudun kehittämisohjelmien puitteissa syntyneestä, suomalaisesta maaseutuyrittäjyydestä ja maaseudun elinvoimaisuutta lisäävistä kehittämishankkeista. 

Maaseutugaalassa 8.11.2012 edistyksellisestä maaseudun kehittämistyöstä palkittiin kilpailusarjan "Leader - oiva paikallisteko" finalistina Koto eteläpohjalaiseen kulttuurimaisemaan."


Kitinojan kyläseuran traditionalistisen rakentamisen pilotti, Koto-projekti pääsi hyvään seuraan. Sadoista maaseudun kehittämishankkeista finaaliin valikoitui hieno otos mitä erilaisimpia voimannäyttöjä eri puolilta Suomea. Palkintojen jako tapahtui Maaseutugaalassa Musiikkiteatteri Palatsissa Tampereella. 

41. Pohjanmaan fb-rakennusapteekki

Facebookissa on avattu "Pohjanmaan rakennusapteekki", jonka tarkoitus on toimia vanhoista pohjalaistaloista ja pihapiirin rakennuksista kiinnostuneiden, ja niistä luopuvien kohtauspaikkana, sekä pohjalaiseen perinnerakentamiseen liittyvän kierrätystavaran ja perinnerakentamista koskevien muiden materiaalien ja palveluiden tarjoajien sekä näitä hakevien kohtauspaikkana.   

Sivustolla voi ilmoittaa ilmaiseksi, ja kauppaa käydään ilmoittajan ja kysyjän välillä ilman kolmatta osapuolta. 

Fb-rakennusapteekin ilmoittelun sisältö on rajattu seuraavasti: 

A. Vuotta 1910 vanhemmat rakennukset tontteineen

B. Vuotta 1910 vanhemmat rakennukset purettavaksi ja siirrettäväksi

C. Vuosien 1911-1945 välillä rakennetut rakennukset tontteineen

D. Vuosien 1911-1945 välillä rakennetut rakennukset purettavaksi ja siirrettäväksi

E. Vanhat puiset ikkunat

F. Vanhat puiset sisä- ja ulko-ovet

G. Perinnerakentamisen kierrätystavara (varaosahirret, lohkokivet, purkutiilet, lattialankut, listat, paneelit ja muut)

H. Sisustusrakentamisen kierrätystavara (puuhellat, vanhat kaakeli- ja peltiuunit, kytkimet, pistorasiat, saranat ja helat yms.)

I. Perinnerakentamisen palvelut (esim. hirrenveisto ja -piiluaminen, purkamiset ja siirtämiset jms.)

J. Perinnerakentamista palvelevat materiaalitoimitukset

HUOM:  sivustoon on liitetty asiakirjoja, jotka kannattaa lukea. Tärkein asiakirjoista on nimeltään "Pohjanmaan fb-rakennusapteekki" ja se sisältää tietoa vanhan rakennuksen purkamisen, siirtämisen ja uudelleen pystyttämisen etiikasta.  Sama teksti löytyy myös tästä blogista otsikkonumerolla 27.   

Kaupankäyntisivustolle pääsee Facebookin kautta kirjoittamalla hakukenttään "Pohjanmaan rakennusapteekki" ja pyytämällä jäsenyyttä ryhmässä. Ilmoitusohjeet löytyvät asiakirjoista, ja ylläpitoon voi tarvittaessa olla yhteydessä sivuston kautta. 

Toivon, että myös tämä kanava ajan myötä ja tunnetuksi tullessaan omalta osaltaan edistäisi vanhan rakennuskannan kauppaa ja korjaamista sekä nykyisillä paikoillaan että siirrettyinä silloin, kun se on varteenotettava vaihtoehto hienojen vanhojen rakennusten asuttuina pitämiselle ja säilymiselle.     

38.Kitinojan perinnekylä ja kestävä kehitys

1. Puurakentaminen on yksi keino hillitä ilmastonmuutosta. Hyvin tehty hirsitalo pysyy pystyssä jopa vuosisatoja ja näin se samalla toimii hiilivarastona. Puurakenteinen talo kuluttaa vähemmän luonnonvaroja ja aiheuttaa vähemmän ympäristöhaittoja kuin betoni-, tiili- tai teräsrakenteinen talo. Puuseinän rakentamisen aiheuttama ympäristökuormitus on noin puolet vastaavien betoni- ja tiiliseinien kuormituksesta. Puurakentaminen on ekotehokasta. 

2. Puu on sataprosenttisesti uusiutuva rakennusmateriaali. Kun puutuotteet poistetaan käytöstä, niitä voidaan käyttää uudelleen usein sellaisenaan. Kitinojalla suositaan rakennusosien kierrätystä. Esim. vanhojen puutalojen hirret, ikkunat, ovet ja listat ovat kysyttyä tavaraa perinnerakentamisessa. Aikanaan poltettaessa puun hiili palaa takaisin luonnon kiertokulkuun. 

3. VTT:n LCA-House -mallilla tehty ulkoseinävertailu antaa selkeän tuloksen: puurakenteisenseinän valmistamisessa käytetään eniten uusiutuvaa energiaa ja vähiten fossiilista energiaa. Tiivis ja matala asuinrakentaminen on ekologisesti kestävä ratkaisu. Kitinojalla yhtenäinen tonttialue luo perinteistä ryhmäkylää, joka on tiivistä ja matalaa rakentamista. Ryhmäkylä on paluuta aikaan ennen isojakoa, joka hajotti tiiviit kylät ja loi hajarakentamisen. 

4. Perinnerakentamisessa kaikki rakennusmateriaali on luonnonmukaista - esim. eristeet ovat puukuitu- tai pellavaeristeitä ja maalit keittomaaleja. Rakentamisessa ei hyväksytä esim. muoveja, akrylaattimaaleja, alumiini-ikkunoita tai pihan asvaltointia. Rakentajille suositellaan uusiutuvien energiamuotojen käyttämistä lämmityksessä ja esim. saunan rakentamista pihapiiriin sisätilojen sijasta. Ensisijaisesti käytetään paikallista puutavaraa ja rakennus- sekä asiantuntijapalveluita. Puu on puhdas ja turvallinen rakennusmateriaali. Luonnonmukaiset rakennusmateriaalit tasaavat huoneilman kosteutta mikä parantaa sisäilman laatua ja asukkaiden terveyttä. 

5. Kitinoja sijaitsee arvokkaassa kulttuurimaisemassa. Perinteistä paikallista rakentamistapaa jatkaen kansallismaiseman arvo voidaan ottaa haltuun entistä paremmin. Maiseman oleellisiin arvoihin kiinnitetään konkreettista huomiota ja sen kulttuurisia piirteitä pyritään vaalimaan paitsi säilyttämällä jäljellä olevaa, myös palauttamalla jo kadonnutta. Katoamassa oleva paikallinen rakentamistapa saa uudenlaista huomiota. Alueelle vähitellen muodostuva uusi asuinalue muodostaa malliesimerkin paikalliseen kulttuuriin kuuluvan rakentamistavan jatkamisesta, joka on Suomessa lähes käyttämätön tapa säilyttää kulttuuriympäristöjä. 

6. Hanke perustuu käyttäjälähtöisyyteen ja asumisen megatrendeihin: asukkaiden arvomaailman muutokseen, jossa asuminen on elämäntavan ja identiteetin ilmentymä, ja jossa ekologisuus, esteettiset ja kulttuuriset arvot sekä paikallisuus ja perinteet painottuvat. Ympäristön ja sille annettujen merkitysten arvostaminen on kestävän elämäntavan omaksumista. 

7. Ihmisen elinkaari voidaan huomioida eri kokoluokkien taloilla - ison päärakennuksen sijasta voi rakentaa pihapiiriin kuuluvan pienemmän "paapantuvan". Perinteisesti pohjalaistaloja on myös laajennettu tarvittaessa. Asuntoalue sijoittuu kyläkeskuksen palveluiden läheisyyteen. Naapurikylän Halkosaaren palveluihin on matkaa ainoastaan 7 km. Sijainniltaan Kitinoja on kaupungin läheistä maaseutua. 

8. Perinnerakentaminen on hyviksi miellettyjä arvoja sisältävän hyvän asuinympäristön rakentamista. Hyvä ympäristö lisää viihtymistä ja yhteisöllisyyttä. Viihtyisässä ympäristössä esim. ilkivalta vähenee merkittävästi. Yhteisöllisyys luo turvallisuutta. 

9. Hanke vaikuttaa kulttuuriympäristötietoisuuteen sekä päättäjien että käyttäjien taholla paitsi paikallisesti, myös laajemmalla alueella. Hankkeen tiedotuksella vaikutetaan ihmisen, ympäristön ja tulevaisuuden välisen suhteen muodostumiseen. 

"Meitäkin on toivotettu tervetulleiksi Kitinojalle. Niittyjä hoitamaan ja olemaan ihmisille iloksi ja hyödyksi!"
Kuva: Rauni Hautamäki

37. Kitinoja on vuoden 2012 valtakunnallinen kylä!

Kyllä kelepaa!

Lehdistö on käynyt tekemässä juttuja Kitinojan kylällä, haastatellut väkeä ja esittänyt toinen toistaan mielenkiintoisempia kysymyksiä. Mitä vaikutuksia kuntaliitoksella on ollut kylälle?  Miten maaseudun murros on vaikuttanut kylän elinvoimaan? Onko kylällä jossain vaiheessa eletty myös aallonpohjassa?  Mistä johtuu, että kylä on niin aktiivinen? Itse kyläläiset ovat olleet hieman hämmentyneitä äkillisestä huomiosta - ainahan tämä kylä on pyrkinyt sopeutumaan olosuhteisiin ja ainahan täällä on jokin keino keksitty siihen, miten mahdolliset tappiot voidaan kääntää voitoiksi. Haastattelutilanteen edetessä tuttu pohjalainen huumori nousee esiin ja kuten tapoihin kuuluu, pieni trossaaminen on nyt paikallaan: "Kitinojalla ollahan niin omatoimisia, että ens vuanna julistaurutahan ittenääsiksi!" Hetken päästä kumminkin kuuluu sivusta hieman huolestunut kommentti: "Eihän se ny vaan kirioota sitä lehtehen - joku saattaas ottaa sen toresta"  :D

Kun kuulin Kitinojan vuoden kylä -voitosta, ajattelin että jos olisin kapteeni Haddock, sanoisin "Tuhat tulimmaista!". Tai jos olisin Rölli-peikko, tuumaisin varmaan "Kautta likaisten varpaitteni!". Mutta kun olen eteläpohojalaasta murretta vaaliva kulttuuri-ihminen, niin totesin jotta "Voi herra mun reiteni!" ja läimäytin itseäni persauksille. Kyllä kelepaa teherä töitä tällääses kyläs!   

Tässä laulunpätkäterveiset kitinojalaisille: "Onnea, onnea, onnea vaan - perinnetupa ja perunamaa!!" Muita lukijoita opastan käymään Kitinojan interaktiivisilla paikallissanomasivuilla osoitteessa www.valokaista.fi   Siellä on paitsi linkki palkitsemistilaisuudesta otettuihin valokuviin, myös runsaasti tietoa kylästä ja siitä, miten kylässä elellään.    

36. Kitinojan perinnetonttien rakentamisesta

Tonttien koot ovat 4.000 - 5.400 m2 ja niitä on yhteensä kaksitoista. Tontti numero kolme on myyty, tontista numero viisi on alustava varaus. 

Kahdesta ensimmäisestä tontista on tehty rakennuspaikan pohjatutkimus. Kairauspisteiden kohdalla maanpintaa peittää humuskerros, paksuudeltaan 0,2 -0,3 m. Pintakerroksen alapuolella esiintyy pintaosastaan löyhähkö ja keskitiivis siltti, joka 0,7 - 1,2 m syvyydellä muuttuu tiiviiksi siltiksi. "Kairaus pisteessä 1 lopetettiin tiiviiseen silttikerrokseen 3,0 m syvyydellä ja kairaukset pisteissä 2 ja 3 päättyivät moreenin kiviin tai kallioon 2,3 - 3,7 m syvyydellä nykyisestä maanpinnasta". Tämä tarkoittaa sitä, että rakennusten kantavat rakenteet voidaan perustaa maanvaraista anturaperustusta käyttäen massanvaihdon varaan poistamalla pinnassa oleva humus ja pehmeä maakerros. Leikkausmassoja voidaan käyttää täytemateriaalina esim. viheralueella. 

Tontin myyntihinta on 4 €/m2. Hintaan sisältyy, että Kitinojan kyläseura ry rakentaa tonteille kunnallistekniikan, sähkön ja tien. Luonnollisesti liittymismaksut tulevat erikseen. Kauppaehdoissa rakentaja sitoutuu noudattamaan Kitinojan perinnekylän rakennustapaohjetta.  

Parhaillaan selvitetään hakelämpökeskuksen rakentamista, jolloin talot voisivat yhdessä liittyä siihen ja järjestää lämmitysenergian saannin tätä kautta - käyttäen kotimaisia, uusiutuvia luonnonvaroja.   

Selkeä kuva löytyy rakennustapaohjeesta sivulta 42

Tonttien kaavakuvassa päärakennukset on rasteroitu ja sijainti määritelty. Pihapiirin muiden rakennusten muodot ja sijoittelu toimivat esimerkeinä. Sivuilta suojatun perinteisen umpipihan muodostus kuitenkin edellyttää tontilla päärakennuksen lisäksi vähintään kahta ulkorakennusta.   

35. Mitä jäi Hälsinglandista käteen?

Onnistuneen kehittämisen edellytys on yhteistyö!

Matkalla oli mukana kymmenen henkilöä Etelä-Pohjanmaalta ja Pohjanmaan rannikkomaakunnasta. Matkalaisia yhdisti kiinnostus pohjalaiseen rakennusperinteeseen ja kulttuurihistoriaan. Kullakin oli omanlaisensa näkemys ja asiantuntijuus, ja jokaisella taustallaan laaja verkosto aihepiirin muita osaajia ja toimijoita. Kun tällainen ryhmä saa viettää neljä vuorokautta yhdessä, sen jäsenet ehtivät tutustua toisiinsa paremmin, näkevät ja kokevat yhdessä, ja voivat keskustella riittävän pitkään kaikesta mitä kunkin omaan työhön liittyy ja millaisia havaintoja kukin on matkalla tehnyt. Silloin pulppuaa ideoita, toiset tarttuvat niihin ja ideoita jalostetaan pidemmälle kunnes huomataan, että meillä on tässä kehittämisen avaimet yhteen ja toiseenkin jatkotavoitteeseen.

Oleellista oli olla yhtä mieltä siitä, että pohjalaisen rakennusperinteen alue ei rajaudu vain yhteen maakuntaan, vaan ulottuu laajemmalle. Oleellista oli, että haluttiin ylittää rajoja - kuntarajoja, maakuntarajoja, ja kielirajoja, jotka niin usein ovat hyvän kehittämistyön esteitä. Keskusteluissa toistui vahvasti halu pitää yllä nyt luotuja yhteyksiä sekä suomen- ja ruotsinkielisten pohjalaisten että hälsinglandilaisten kanssa. Se edellyttää avoimuutta ja säännöllistä keskinäistä tiedonvaihtoa, sekä hyvää ulkoista tiedotusta - vierailuja, osallistumisia, palavereita, ja päätöksiä erilaisista yhteisistä toimenpiteistä. 

Matkaraporteissa, joita ryhmäläisiltä olen jälkikäteen saanut, korostuu yhteistyön merkitys entisestään. Jarl Nystrand Björköbystä: "Det som jag mest uppskattade var det stora samarbetsintresse som fanns både från svenska och finska Österbotten och från Sverige. Vi från svenska Österbotten och ni från finska Sydösterbotten kunde gärna ha mera kontakt för att utbyta erfarenheter, jag deltar gärna i fortsättningen."   Matti Mäkelä Lapualta: "Matkamme hienointa antia oli erityisesti samanhenkisten ihmisten löytyminen kieli-, maakunta- ja seutukuntarajoista välittämättä. On tärkeää, että vaikka kaikki toimimme omilla tahoillamme, emme ole asian kanssa yksin. Kontaktit esim. Vaasan seudulla ovat tämän jälkeen aivan toisella tasolla." Riitta Jaakkola Nurmosta: "Työssäni Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaan rannikolla näen selvästi näkymättömän muurin. Tunnemme toisiamme ja toistemme komeaa rakennuskantaa aivan liian vähän, ja meillä on aivan liian vähän yhteyksiä ja hankeyhteistyötä keskenämme. Pohjalaistalo ei tunne kielirajaa, eikä maakuntarajaa. Opintomatka Hälsinglandiin oli yhteyksien kannalta merkittävä, verkostot tiivistyivät ja laajenivat. Nyt on tärkeää, että aito yhteistyö rakennetun ympäristön osalta käynnistyy toden teolla. Meidän pohjalaismaakuntien välillä ja mieluusti yhteistyössä naapurimaan kanssa." 

Anita Storm, kuljettajamme Pertti Räty, Jarl Nystrand, Matti Mäkelä, Anette Hästbacka, oppaamme Åsemi Byström, Elof Granholm, Keijo Kitinoja, Terhi Pirilä-Porvali, Airi Kentala ja Taina Hautamäki - kuvan otti Riitta Jaakkola.  

Yhtäläisyyksiä ja eroavuuksia

Löysimme paljon yhtäläisyyksiä Hälsinglandin ja pohjalaismaakuntien väliltä. "Perinteemme edustavat hyvin samankaltaisia alakulttuureja joita on mielenkiintoista peilata toisiinsa. On hyvä huomata myös samankaltaiset ongelmat rakennusperinteen sektorilla. Ennen kaikkea on hyvä huomata oman perinteemme vastaavuus ja hienous, josta meillä kaikilla kumpuaa halu edistää pohjalaistalojen säilymistä kotimaakunnissamme", sanoo Matti Mäkelä. 

Mielenkiintoista oli tehdä vertailua myös eroista. "Det jag lagt märke till när det gäller våra allmogesnickare och dekorationsmålare, speciellt när det gäller Björköskåpen, är att snickerierna i våra skåp är betydligt mer utsirade än hälsingeskåpen där man saknade svarvningar helt. Våra dekorationer är också mer omfattande och detaljerade, däremot har vi aldrig haft väggmålningar i sådant omfång som där. Hos oss har allt arbete lagts ner på möbeldekorationer och bruksföremål som t.ex. fästmansgåvor", huomioi Jarl Nystrand. Kun hälsingeläistaloissa "se juttu" oli sisäinteriöörien koristemaalaus, meillä vastaava hienous löytyy pohjalaisesta talonpoikaisesta esineistöstä, joka on vuosikymmenten ajan ollut antiikkimarkkinoilla hyvin arvostettua ja halutuimman tavaran joukossa. 

Hälsinglandissa tiedetään olevan tuhat vanhaa, tyypillisesti hälsingeläismallista taloa. Meillä ei kukaan tiedä, paljonko vanhoja pohjalaistaloja on jäljellä Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueella. Yhteiskunnallinen muutos vie koko ajan tilannetta siihen suuntaan, että vanhat talot katoavat maisemasta kiihtyvään tahtiin. Perusteellinen inventointi olisi tehtävä nyt, kun niitä vielä on. "Pitkäjänteinen työ maailmanperintöluetteloon pyrkimiseksi on nostanut omankin alueen tietoisuutta ja arvostusta Hälsinglandin rakennusperintöä kohtaan", toteaa Terhi Pirilä-Porvali.  "Inventointi nostaisi meidänkin rakennustemme arvostusta niin omistajien kuin suuren yleisön keskuudessa." 

Paitsi asumisen vaihtoehtona, arvostettu ja kunnostettu historiallinen rakennuskanta toimii myös elinkeinollisesti luovuuden kannustimena ja matkailullisena vetovoimatekijänä. Matti Mäkelä on poiminut asian ytimen palautteeseensa näin: "Hälsinglandissa ulkomaalaisten kävijöiden määrä on viime vuodesta kasvanut 30% ja toimijat pelkäävät, että heillä on positiivinen ongelma: heidän infrastruktuurinsa ei ehkä pysty vastaamaan tulevaan kysyntään, kun maailmanperintökohteeksi pääseminen on nyt todellisuutta".  

Kohteisiin oli vaikea löytää, koska gps-laitteesta ei ollut hyötyä katuosoitteiden puuttuessa maaseudulta. Kartat jäivät puutteellisiksi, kun pienet tiet haarautuivat moneen suuntaan ja etenkin, kun matkaa tehtiin yön hämärissä ja kohde sijaitsi viimeisenä sivutien päässä.  Suomessa jokaisella talolla on osoite ja koordinaatit. Hälsingland ei ole Ruotsissa tunnettu matkailumaakuntana, ja Suomessakin matkailu houkuttaa eniten pääkaupunkiseudulla ja Lapissa. Kuitenkin pohjalaiset matkailuyritykset ovat pitkälle kehitettyjä ja laatuluokitettuja, ja esimerkiksi niiden internet-näkyvyys on hyvää luokkaa. "Mielestäni maatilamajoitus Suomessa on edellä verrattuna Ruotsiin, sillä erilaiset laatukriteerit helpottavat matkailijaa jo etukäteen tietämään minkätasoisesta paikasta on kysymys", sanoo Terhi Pirilä-Porvali. 

Terhi jatkaa: "Ruotsissa ollaan meitä edellä oman rakennusperinnön arvostamisessa, mutta heilläkin on ongelmia tietyissä kohteissa ja julkinen tuki rakennusperinnön ylläpitoon on pienentynyt. Tuloja on hankittava monipuolisesti eikä pelkkä perinteinen museotoiminta enää riitä tuomaan matkailijoita tarpeeksi kulujen kattamiseen. Toisaalta ihmiset tuntuvat niin meillä kuin naapurimaassakin arvostavan aitoja elämyksiä ja alueen alkuperäisiä nähtävyyksiä. Näitä kannattaa tarjota kauempaakin tuleville, jotka ovat jo ehkä moneen kertaan kiertäneet toinen toistaan muistuttavat huvipuistot ja kylpylät:"  

Matti Mäkelä: "Meillä Suomessa, tilanteessa jossa valtio ja kunnat ovat luopumassa tai vähentämässä museoiden rahoitusta, ainut keino pohjalaistalojen säilymiselle on niiden käyttö. Valitettavasti pohjalaistalojen alkuperäinen tai nykyinen ympäristö on muuttunut usein sellaiseksi, että talojen säilyttäminen paikallaan on rakennusten säilymisen kannalta mahdotonta. On tehty uusia asuintaloja ja konehalleja vanhan talon seinään kiinni, jolloin siihen ei voi tulla uusia asukkaita. Yksityisillä ei ole varaa sijoittaa suuria summia rakennuksen kunnossapitoon, jollei hänellä itsellään ole sille käyttöä. Tämän vuoksi on ajateltava myös pohjalaistalojen siirtoja uudella tavalla, positiivisena asiana, jolla talot saadaan säilymään. Rakennusten siirrot kuuluvat pohjoisen havumetsävyöhykkeen hirsirakennusten ikiaikaiseen perinteeseen. Siirtoja voidaan tehdä tätä perinnettä jatkaen myös 2000-luvulla säilyttämällä ja käyttämällä materiaali uudelleen." 

Ryhmä keräsi runsaasti esitemateriaalia ja kirjallisuutta, josta riittää tutkittavaa ja pohdittavaa pitkäksi aikaa eteenpäin. Maailmanperintöprosessin eteenpäin viemiseksi toteutetut hankkeet ovat tuottaneet merkittävää näkyvyyttä jo ennen UNESCO:n statuksen saamista. Hälsingeläistalojen tuotteistaminen ja markkinointi ovat mallikelpoista toimintaa. Jarl Nystrandin sanoin: "Ytterligare det som vi saknar här var den marknadsföring som görs av dessa gårdar, någonting att ta efter här hos oss".   

Tutkimuksen tarve

Keskusteluissa nousi useaan otteeseen esiin erityisiä seikkoja, joilla on merkitystä pohjalaisen rakentamistavan syntyhistoriassa. Sellaisia ovat esim.  pohjalaiset kirvesmiehet,  joiden maine tunnettiin sekä Suomessa että Ruotsissa ja jotka olivat haluttuja paitsi Ruotsin kruunun laivaveistämöillä, myös muilla rakennustyömailla. Kuulut pohjalaiset kirkonrakentajat rakensivat paitsi kirkkoja, myös taloja. Kiintoisaa oli miettiä, miten osaaminen ja vaikutteet kulkivat suuntiinsa aikana, jolloin historiallinen Pohjanmaa oli hyvien meriyhteyksien päässä Ruotsista - kun taas Suomi oli hankalien matkojen takana toisella suunnalla. Lahden yli solmittiin molempiin suuntiin paitsi työ- ja kauppasuhteita,  myös avioliittoja ja sukulaisuussuhteita. 

Hallinnollisesti koko historiallinen Pohjanmaa oli pitkään samaa aluetta Västerbottenin kanssa. Mitä kauemmaksi historiassa mennään, sitä tiiviimpiä ovat suhteet olleet aina Hälsinglandiin saakka - keskiajalla Korsholman linnalääni käsitti koko silloisen Pohjan maan, eli Pohjanlahden molemmin puolin sijaitsevat alueet sekä Hälsinglandin. Suuren Pohjan sodan loppupuolella vuosina 1713-1721 Suomesta ja Pohjanmaalta oli Ruotsissa suuri määrä pakolaisia. Sodan jälkeen kuvaavaa 1700-luvulle oli ammattimiesten, seppien, salpietarinkeittäjien ja käsityöläisten jatkuva virta Merenkurkun yli molempiin suuntiin. Nykyinen valtakunnan raja syntyi vasta Suomen sodan jälkeen vuonna 1809, eikä sekään katkaissut yhteyksiä. Sen jälkeen Pohjanmaa kuitenkin alkoi varsinaisesti yhdistyä muuhun Suomeen. Kielirajatkaan eivät ole aina olleet samanlaisia kuin tänään - Ruotsin puolella oli runsaasti suomenkielisiä, ja Pohjanmaan suomenkielisissä sisäosissakin tarvittiin usein ruotsin kieltä.  Tutkimuksellisesti olisi mielenkiintoista jäljittää mm. käsityöläisten liikkumista ja koko laajan Pohjan alueen rakennusperinteen synty- ja kehityshistoriaa. 

Mitä tulee hälsingeläisen rakentamistavan historiaan, talojen rakenteellinen kehitys tuli esiin lähinnä sivulauseissa. 

   

Hälsinglandin ja Pohjanmaan kesken on tehty yhteisiä projekteja aikaisemminkin - nyt ruotsalaisten mielenkiinto ulottuu myös Etelä-Pohjanmaan puolelle, ja se on itse asian vuoksi  hyvin tärkeää. Paras pohja kehittämissuunnitelmille voisi olla se, että ne perustetaan yhteiselle tutkimukselle. 

34. Kuvia ja ajatuksia Hälsinglandista, osa IV

Ystegårn i Hillsta

Forsan alueelle tyypillistä ovikoristelua. Tekijä oli maalari
Jöns Månsson i Böle, joka tunnettiin myös nimellä "Rosenmålaren"

Ystegårn oli erikoisin kohde matkallamme Hälsinglandissa. Se on mahtava, suljettu pihapiiri, jota rakennukset suojaavat kaikilta neljältä sivulta. Aika on pysähtynyt, ja seurue hiljenee toviksi vain ihmettelemään paikan tunnelmaa. Ovissa on upeita kaiverruksia, joissa tarueläimet ja koukeroiset skandinaaviset ornamentit yhdistyvät katoksen värikkäisiin koristemaalauksiin. Ensivaikutelma sisätiloista on kuin talon väki olisi kerran lähtenyt ja aikonut tulla pian takaisin, mutta jäänytkin palaamatta.  Seinillä on upeita maalauksia, huonekalut ovat museotavaraa.  Huoneista on kulku suoraan sisätilojen kautta viereiseen rakennukseen, ja taas seuraavaan - navetta, talli, ajokaluliiteri ja muut tilat ovat kaikki saman katon alla olevaa kokonaisuutta. Mutta talo ei ole avoin yleisölle ja näemme, että katto vuotaa ja tarvetta kunnostukseen olisi. Paikka on vaikuttavin näkemistämme - miksi sitä ei pääse katsomaan? Miksi sitä ei ole kunnostettu? Miksi se ei maailmanperintölistalle päässeiden talojen joukossa, jonne se selvästi kuuluisi?  

Oppaamme Åsemi Byström kertoo lisää. Ystegårn oli 1700-luvun puolivälissä yksi seudun suurimmista taloista. Tuolloin neljältä sivulta suljetut pihat olivat yleisiä, nyt niitä on jäljellä enää muutama koko maakunnassa. Talon kukoistusaika oli 1800-luvun alussa, jolloin kolmenkymmenen vuoden aikana rakentuivat kaikki nykyisin nähtävissä olevat rakennukset. Matalat parituvat saivat toisen kerroksen, taloa pidennettiin ja piharakennuksiin tehtiin uusia osia. Taloa ei oltu ositettu perinnönjaoissa, ja siksi lähes kaikki siihen kuuluneet esineetkin olivat yhä jäljellä. Jo 1920-luvulla Nordiska Museet iski siihen silmänsä. Silloin harkittiin sen siirtämistä Tukholman ulkomuseoon Skansenille. Esineistö luetteloitiin ja todettiin arvokkaaksi. 

Talo pysyi paikoillaan, mutta viimeisen asukkaan jälkeen vuonna 1961 siellä järjestettiin huutokauppa jossa kaikki irtain oli myytävänä. Liikemies Jonnie Dahlström osti talon tavaroineen. Hän oli antiikista ja kulttuurihistoriasta kiinnostunut mies, joka 1960- ja -70-luvuilla kunnosti talon sen ajan ihanteiden mukaisesti vastaamaan mielikuvaa siitä, millainen talo oli ollut kukoistuksensa aikana 150 vuotta aikaisemmin. Ulkoseinistä poistettiin punamultaus, tiilikatot muutettiin puisiksi ja sisätiloja palautettiin vanhaan asuunsa.  Keräilijänä Dahlström toi Ystegårniin talonpoikaista esineistöä myös muualta maasta, joten huoneissa voi nähdä myös Hälsinglandille epätyypillisiä esineitä ja maalauksia. 

Sittemmin talo oli useita vuosia isännättömänä, alkoi rapistua, ja sen kulttuurihistoriallinen arvo tuli uhatuksi. Hudiksvallin yrittäjät yhdessä päättivät pelastaa talon tuleville polville, ostivat ja yhtiöittivät sen. Erityinen säätiö otti vastuun inventoinneista. Perustettiin myös yhdistys nimeltä "Hillstas Vänner". Yhtiö, säätiö ja yhdistys luotsasivat Ystegårnia eteenpäin yhteistyössä Gävleborgin maaherrakonttorin kanssa. Laadittiin suunnitelmia, joihin kuului inventointeja ja rakennusten kunnostusta, puutarhan ja ympäristön hoitoa, ravintolatoimintaa ja paikan avaaminen yleisölle vuoteen 1999 mennessä. Omistuskuvioista tuli kuitenkin suuri ongelma ja ne ovat vaikuttaneet mm. rahoituksen saamiseen. Yksi Hälsinglandin hienoimmista kohteista on jäänyt syrjään kehittämisestä ja uinuu, kunnes taustalla vaikuttavat esteet on selvitetty ja poistettu. 

Byströms

Hälsinglandissa on ainoastaan neljätoista säilynyttä, kaikilta sivuiltaan suljettua umpipihaa rakennuksineen. Åsemi itse asuu yhdessä niistä. Saimme kunnian tutustua hänen yksityiseen hälsingeläistaloonsa, joka on ainutlaatuinen monessa mielessä. Se sijaitsee paikalla, jossa on asuttu jo rautakaudella. Pellon reunassa on muinaishauta, ja harjaantuneimmat havaitsevat vanhoja kulttuurikasveja kulkureitin varresta. Talo on kuulunut Åsemin suvulle pitkään, eikä sitä ole missään vaiheessa jaettu. Vuosikymmenten ja taas vuosikymmenten aikana kertynyttä ja harvinaiseksi käynyttä tavaraa on säilytetty varsinaisen sukumuseon tarpeiksi saakka.  Harva meistä pystyy näyttämään vieraille esivanhempien vaatevarastoja suoraan henkarilta tietäen, kuka niitä on käyttänyt - tai osoittamaan vuoron perään kutakin huonekalua ja mainitsemaan, kenelle suvussa se on alunperin kuulunut. Kun Åsemi koskettaa esineitä, kosketuksessa on tiettyä hellyyttä.  Hänen haaveenaan on kunnostaa talo ja pitää siitä huolta, kuten siitä on ennen pidetty. 

Åsemi on syntynyt Etelä-Afrikassa, opiskellut valtiotieteitä, ja työskentelee tiedottajana ja opettajana. Hän kertoo aikoinaan päättäneensä, ettei koskaan muuttaisi maaseudulle - mutta toisin kävi. Sukutalo ja kotiseutu vetivät vastustamattomasti puoleensa ja nyt hän toimii aktiivisesti mm. kotiseutuyhdistyksessä ja paikallisena matkaoppaana. 

Oppaamme Åsemi Byström

Byströmsin pihassa

     

33. Kuvia ja ajatuksia Hälsinglandista, osa III

Gästgivars

Gästgivars on toinen tuoreista maailmanperintötaloista Hälsinglandissa. Se toimi aikoinaan kestikievarina, ja osa sen rakennuksista on peräisin 1700-luvun puolelta. 

Suurinta huomiota paikassa kiinnitti kaikki, millä se on tuotu yleisön ulottuville. Ulkorakennuksessa oli lapsille leikkipaikka, päätalon yläkerrassa oli meneillään käsityökurssi, yläkerran toisissa huonetiloissa oli kiinnostava rakennusperinteeseen liittyvä näyttely, ja alakerrassa sijaitsi monipuolinen käsityömyymälä, jossa oli tarjolla paikallista tuotantoa aina erityisen Gästgivars-tapetin mallin mukaan tehdystä lahjapaperista lähtien. 

Erik Nordin opastamassa ryhmäämme yläkerran näyttelyssä

Tekniikat olivat tuttuja - näyttelyssä ne esitettiin selkeästi

 Stenegård 

Apteekkari Julius Brun osti Hansin ja Kusensin talot vuonna 1856 ja alkoi rakentaa sitä Stenegårdia, joka nyt on yksi yksi Hälsinglandin suurimmista matkailukohteista. Kesti noin kolmekymmentä vuotta rakentaa kaikki tilan rakennukset. Apteekin ja lääkärin vastaanoton lisäksi Julius Brun kehitti malliksi kelpaavaa maataloutta ja perusti mm. navetan, jossa asusti nelikymmenpäinen lihakarja. Apteekkari perusti myös puutarhan, jossa hän kasvatti lääkekasveja. 

Sisäänpääsy Stenegårdiin on ilmainen ja tarjonta on laajaa ja monipuolista. Infopiste esitteineen sijaitsee samoissa tiloissa käsityöputiikin kanssa. Rakennuksista löytyy lisäksi mm. ravintola, leipomo, kurssitiloja, näyttelytiloja, konserttitiloja, varastoja, kesämajoitusta ja useiden erilaisten yritysten toimitiloja - esimerkiksi sisustusliikkeen, vaatepuodin ja lähiruokamyymälän.  Yksi yrityksistä on rakennusapteekki. Ulkotiloihin on rakennettu konserttilava ja picknick-paikka. Apteekkarin  puutarhasta on kehittynyt perinnekasvien esittelykohde, jossa on paikkansa myös yrttitarhalle ja keittiöpuutarhalle. Perinnekasvit ovat kokeneet renessanssin samalla kun kiinnostus vanhoihin taloihin on kasvanut myös Ruotsissa.  

Hälsingeläistaloja lasten leikkimökkikylänä Stenegårdissa

Erityisesti Stenegårdissa on huomioitu lapsiperheiden viihtyminen ja sitä markkinoidaankin perhekohteena. Leikkialue hälsingeläistyylisine leikkimökkeineen kiehtoo takuulla kaiken ikäisiä. Picknick-korin mukaan ottamista suositeltiin arvatenkin siksi, ettei täältä tee mieli lähteä pois kovin nopeasti. Puutarhassa järjestetään lapsille kasveihin ja kasvamiseen liittyviä oppimisleikkejä - istuttamista ja kylvämistä, kastelemista ja kasvien hoitamista. Miten pienestä siemenestä kasvaa kokonainen kukka? 

Osallistuimme Stenegårdissa Folkfrossa-kansanmusiikkikonserttiin, jossa ehdimme nähdä nuorten viikon mittaisen kansanmusiikkileirin päätöskonsertin. Esitys oli todella upea - on hämmästyttävää, miten paljon uutta taitavat nuoret kansanmuusikot olivat oppineet yhden ainoan viikon aikana. Siinä kuultiin jigiä ja polskaa, ja meidän iloksemme myös suomalaisia lauluja. Nuorten soittamisen riemu paistoi hymyileviltä kasvoilta ja aistittavissa oli myös surua leirin päättymisestä ja huomisesta, jolloin kaikki uudet ystävät kaikkoaisivat takaisin maailmalle, kukin omaan suuntaansa. Opettajat olivat Belgiasta, Englannista, Ruotsista ja - kas - Pohjanmaalta. Konsertin päätteeksi leirin järjestäjä kertoi, että pohjalaisen rahoituksen päättyessä ensi kesän leirin järjestämiseksi etsitään uusia yhteistyökumppaneita.  Meillä oli tiedossa, että Etelä-Pohjanmaalla puolestaan haetaan yhteistyökumppaneita nuorten kansanmusiikkikoulutukseen Ruotsista. Päädyimme juttelemaan asiasta järjestäjän kanssa. Kukaties kansanmusiikkiyhteistyö hälsingeläisten ja pohjalaisten välillä jatkuu myös ensi kesänä?  

32. Kuvia ja ajatuksia Hälsinglandista, osa II

 

Erik-Anders

Yksi seitsemästä uudesta maailmanperintötalosta, Erik-Anders

Vasemmalla päärakennus, oikealla ulkorakennus jossa oli mm. leivintupa

Erik-Andersin kutsuva sisäänkäynti

1827 tällä paikalla oli tiivis viiden rakennuksen muodostama pihapiiri. Siitä on nyt jäljellä enää päärakennus 1810-luvulta sekä 1900-luvun alkupuolella rakennettu iso ulkorakennus, jossa oli alunperin talli, navetta, lato ja leivintupa.  Alunperin päärakennus tehtiin yksikerroksiseksi, mikä oli yleistä. Suuria muutoksia tuli sitten 1800-luvun puolivälissä, jolloin talo korotettiin kaksikerroksiseksi, molempiin asuinkerroksiin tehtiin näyttävät koristemaalaukset, ja ulkoseinät maalattiin keltaisiksi. Tuohon aikaan vain mahtavimmat talot saivat keltaisen värin, kun maaseudulla talonpoikaistalojen yleisin väri oli punamulta.

Miten maanviljelyksestä elinkeinonsa saava henkilö pystyi varustamaan moisen herraskartanon? Sama kysymys tapaa nousta esiin myös Etelä-Pohjanmaalla, kun katsotaan täkäläisen rakennusperinteen hienoimpia esimerkkejä. Hälsinglandissa kaikkein näyttävimmät talonpoikaistalot ovat usein kuuluneet lautamiehille. Myös Erik Andersista tuli lautamies 1840-luvun lopulla, ja sen myötä hänen statuksensa talonpoikaisyhteiskunnassa nousi. Taloa kaunistamalla haluttiin tuoda esiin asemaa ja varallisuutta. 

Mitkä muut syyt mahdollistivat hälsingeläisen talonpoikaisrakentamisen näyttävyyden?  Maakunnassa raha on tullut metsävarallisuudesta, lähinnä sahatavaran myynnistä. Myös esim. pellavan viljelyllä on ollut merkittävä rooli varallisuuden syntymisessä. Entä mitkä olivat syyt vaurauteen ja talonpoikaiskartanoiden syntyyn historiallisella Etelä-Pohjanmaalla, joka vastaa suunnilleen entistä Vaasan lääniä? Meillä metsät poltettiin tervaksi ja viljely tehostui suonraivauksen myötä. Myös esim. laivanrakennuksella ja kaupankäynnillä oli suuri taloudellinen merkitys. Merkille pantiin, että myös aateliskartanot puuttuvat molemmista maakunnista liki kokonaan. Sillä lienee osuutensa kehityskulussa.

Vintinportaiden kaunista marmorointia

Koristemaalausta oviaukon päällä

1840-luvulla Hälsinglandissa vaikutti voimakas uskonnollinen herätys, joka tunnettiin nimellä "Erik-jansarna". Lahkon johtaja Erik Jansson lähti Amerikkaan, jossa hän perusti Illinoisiin yhteisön nimeltä "Bishop Hill". Erik-Andersin perijöistä vanhin poika lähti sinne, ja vanhan isännän kuollessa v. 1874 myös nuorempi pojista oli jo kuollut. Niihin aikoihin talo alkoi menettää loistoaan. Se maalattiin punaiseksi ja koristemaalaukset liisteröitiin tapettikerrosten alle. 

Nyt Erik Andersia on restauroitu ja se on valmisteltu esittelykohteeksi. Ulkorakennuksessa on keittiö ja kahvila, käsityömyyntiä sekä näyttelytila esitteineen. Kun talon nykyinen omistaja Per Forsell silmäilee tuomiani kuvia eteläpohjalaistaloista, hän hämmästyy: "Nämähän ovat hyvin samanlaisia kuin meillä!"   Hän ei suinkaan ole ensimmäinen, joka asiaa ihmettelee. Seuraavaksi hän kääntyy oppaanamme toimivan Erik Nordinin puoleen ja ehdottaa "Ehkä lääninhallitus voisi järjestää meille tutustumismatkan Etelä-Pohjanmaalle?".   Tämä nousee esille matkan aikana useaan otteeseen, ja yhteistyön mahdollisuuksista keskustellaan vilkkaasti.   

31. Kuvia ja ajatuksia Hälsinglandista, osa I

 

Ol-Anders

Ol-Anders, yksi neljästä pihapiiristä jossa toimii hälsingeläistalojen opastuskeskus

Ol-Anders, talo pihan kolmannella sivulla 

Yksi Ol-Andersin kuisteista

Aina kannattaa matkustaa. Etenkin, kun matkalaisia yhdistää mielenkiinto samoihin asioihin ja tilaisuus pitkiin keskusteluihin matkan aikana tulee hyödynnetyksi. Nyt lähdettiin katsomaan, miten Ruotsissa on toimittu paikallisen rakennusperinteen esiin nostamiseksi. Hälsingeläistalot ehtivät saada UNESCO:n maailmenperintökohteen statuksen juuri ennen reissua, heinäkuun alussa - joten tuomisina oli paljon ajattelemisen arvoista asiaa. 

Maailmanperintökohteen titteli on tullut seitsemälle hälsingeläistalolle. Hälsinglandissa on jäljellä tuhatkunta vanhaa talonpoikaista taloa, joista hakuprosessiin valittiin suurimmat ja edustavimmat, yleisön tavoitettavissa olevat kohteet. Vahvana kriteerinä arvon myöntämisessä ovat olleet näiden talojen sisäinteriöörejä kaunistavat hienot koristemaalaukset. Maalauksia oli päärakennusten lisäksi erityisesti taloissa, jollaisia saatettiin rakentaa pihapiiriin pelkkää juhlakäyttöä varten. Siis "komian tähären".

Ol-Andersin juhlatalon seinämaalauksia

Yksityiskohta seinämaalauksesta

Taiteilijan omakuva

Samalla kun nämä seitsemän pihapiiriä vetävät puoleensa kansainvälistä kiinnostusta, tuovat ne kävijöitä myös muihin yleisölle avoinna oleviin hälsingeläistaloihin kautta maakunnan - kuten kuvien Ol-Andersiin. Kävijämäärät ovat tänä kesänä lähteneet selkeään nousuun ja esittelijöillä on riittänyt kiirettä ryhmien ja yksittäisten vierailijoiden vastaanottamisessa.  

Useimmat yleisölle avoinna olevat hälsingeläistalot on kyltitetty tien varressa sijaitsevin ruskea- valkoisin nähtävyysopastein. Erityisesti neljässä kohteessa, jotka toimivat hälsingeläistalojen opastuskeskuksina, on esillä taloihin liittyvät näyttelyt ja runsaasti esitemateriaalia. Jokaisella kohteella tuntuu olevan oma toimintamallinsa. Ol-Andersissa sijaitsi matkatoimisto, kahvila, käsityömyymälä, minigolf-rata, sekä siirtolaisuuskeskus näyttelyineen. Yrittäjä Gun-Marie Swessar vastaa  

Gun-Marie Swessar

 paikan toiminnasta ja Ol-Andersin opastuksista yrityksensä Culture & Kin kautta. 

Culture & Kin on erikoistunut tekemään sukututkimusta Ruotsista Yhdysvaltoihin lähteneiden siirtolaisten jälkipolville, jotka etsivät juuriaan - ja ruotsalaisille, jotka etsivät Amerikkaan lähteneiden sukulaistensa jälkeläisiä. Sen jälkeen kun sukuselvityksessä on autettu, yhtiö voi ottaa yhteyttä nykyisin eläviin sukulaisiin sekä Ruotsissa että Yhdysvalloissa, järjestää tapaamisia ja organisoida tapaamisiin liittyvän matkaohjelman niin, että siitä jää elämänmittainen muisto.

Vöyrin siirtolaiskeskus oli Gun-Marie Swessarille tuttu entuudestaan, mutta Suomen siirtolaisuusinstituutin Pohjanmaan aluekeskuksesta Seinäjoella sekä Maailman raitista Peräseinäjoella täytyy toimittaa hänelle materiaalia. Siirtolaisuusteema on yksi seikka, joka yhdistää hälsingeläisiä ja pohjalaisia. Hälsinglandista lähdettiin joukoittain Amerikkaan erityisesti 1840-luvulla. Meiltä siirtolaisuus Amerikkaan ja Kanadaan alkoi suuremmassa mittakaavassa 1860-luvulla ja jatkui 1900-luvulle saakka. Suomessa prosentuaalisesti suurin määrä Amerikkaan muuttaneista oli pohjalaisia.      

   

30. Kesäkuulumisia Koto-projektilta

Tuleva maaseutuarkkitehti työssään

Tässä näette kitinojalaisen Olli Kukkamäen rakentamassa komiaa pohjalaista pihapiiriä legoista. Kyseessä on Koto-projektin tilaustyö pienoismallista, joka otettiin mukaan Helsingin Senaatintorille Pikkuusen Häjympiin Pitoihin kesäkuussa. Siitä tuli mainio vetonaula Kitinojan perinnetonttien, Töysän kylien ja Jalasjärven kylien yhteisosastolle: 

Puolitoistafooninkinen rakentuu myös legoista!

  

Komia kuisti, vai mitä!

Auto on pysäköity porttiin, hevonen saa porkkanaa ennen ajelua,

 ja kissat jahtaavat hiirtä kanakopin edustalla.

Olli tilasi tarvittavia osia useasta osoitteesta aina ulkomaita myöten, että rakennuksista tuli sellaisia kuin Kitinojan perinnekylän rakennustapaohjeistuksessa esitetään. Valmis pienoismalli houkutti lapset tutkimaan pihapiiriä ja vanhemmat juttelemaan luonnollista kokoa olevista toteutuksista. Jos pienoismalli olisi ollut myynnissä, se olisi tehnyt kovasti kauppaansa Senaatintorilla. 

Fiilikset eteläpohojalaasista piroosta Senaatintorilta

Esimerkiksi lukuisten ulkorakennusten käyttötarkoitus tänä päivänä innosti ihmisiä miettimään, mitä itse tekisivät kaikilla tiloilla. Moni olisi käyttänyt esimerkiksi tallia edelleen hevosia varten, mutta autojakin niihin kaavailtiin - ja kovin monella tuli mieleen mahdollisuus kunnollisista työtiloista oman kodin yhteydessä. Asumisen kalleutta pääkaupunkiseudulla päiviteltiin useaan otteeseen ja muutama totesi, että ahtaan kaupunkiasunnon vaihtaisi mielellään pohjalaistaloon Seinäjoen seudulla - jos vain löytyisi töitä. Hmmm... Seinäjoella ja lähiseudulla on varsin kattavasti töitä tarjolla tänä päivänä. Hallitseeko ihmisten mieliä vanha mielikuva töiden saamisen vaikeudesta Etelä-Pohjanmaalla? Kannattaa vilkaista tätä. 

Vaikka meno Senaatintorin eteläpohjalaistapahtumassa oli melkoista tungosta ja musiikin säestämää markkinahumua, ehti silti saada sen käsityksen, että täälläkin nousi esiin kysyntä ekologisille asioille - puurakentamiselle, omien vihannesten ja yrttien kasvattamiselle, lähiruoalle, kierrätykselle ja muille seikoille, joista taas asia kääntyi kylämäisen perinnerakentamisen ja maaseutuasumisen puoleen!

Ulkomaisia turisteja oli liikkeellä runsaasti, ja myös heitä kiinnosti Kitinojan esittelemä perinteinen pohjalainen rakentamisen tapa. Oli tiedossa, että heitä tulee - mutta aikaa ei jäänyt englanninkielisen esittelymateriaalin tekemiselle. Suomenkielinen uusi esite ehti tapahtumaan mukaan, ja niitä lähti sitten mm. japanilaisten matkaan. Niiden ohessa tiedusteltiin matkailuesitteitä talonpoikaisarkkitehtuuriin liittyvistä kohteista. Myös muissa yhteyksissä Koto-projektin aikana on tullut esiin, että pohjalainen rakennusperinne kannattaisi tuotteistaa matkailupaketiksi, jossa sen historia, arkkitehtuuri ja käyttötarkoitukset ennen ja nyt tulisivat esiin, hyvän oheisohjelman kera tietenkin. 

Yleisö sai arvata, mitä sana "kaksfooninkinen" tarkoittaa. Vaihtoehdot olivat "kaksinaamaista", "kaksikerroksista" tai "kaksimielistä". Niin hauskalta kuin se pohojalaasesta tuntuukin, vastaus ei suinkaan ollut itsestäänselvyys, vaan vähän piti auttaa välillä. Ruotsin kielestähän se tulee - våningista on tullut fooninki pohjalaismurteissa. Pohjalaistalon kahta kerrostahan se silloin tarkoittaa. 

Kitinojan rakennustapaohje kiinnosti mm. suomalaista arkkitehtuurin tutkijaa, useita perinnerakentajia jotka hakivat perusohjeita hirsirakentamiseensa toisaalla, entisiä eteläpohjalaisia jotka kertoivat omia muistojaan pohjalaistaloista, ihmisiä joilla on unelma maalle muuttamisesta joskus tulevaisuudessa - ja ihmisiä jotka tunsivat muita perinnerakentamisesta kiinnostuneita. Koto-projektin kaltaisen pilotin kannattaa olla esillä tämänkaltaisissa tapahtumissa pelkän puskaration vuoksi - koskaan ei tiedä, millaisia teitä pitkin tieto kulkeutuu, kunnes osuu tulevaan uuteen pohjalaistalon rakentajaan! 

Kitinojasta Seinäjoen asuntomessujen sivukohde vuonna 2016?

Sanomalehti Ilkan toimittaja oli kuullut tällaisesta asiasta, ja tiedusteli, pitääkö se paikkansa. Siinä sitten puhelimessa pikaisesti miettimään, että mitä tällaiseen kysymykseen tohtii vastata, kun ei asiasta ole virallisten tahojen kanssa mitään puhuttu! Itse idea on peräisin Ilkan toimittaja Maiju Lemettisen pääkirjoituksesta Ilkassa 13.2.2012, kun päätös asuntomessujen järjestämisestä Seinäjoella tuli tietoon: "Kitinojan pohjalaistalojen alue olisi hyvä saada vuoteen 2016 mennessä siihen vaiheeseen, että myös sitä voitaisiin esitellä vieraille. Samalla kun näytettäisiin uusinta uutta ja poikkeuksellista pohjalaista arkkitehtuuria, perehdytettäisiin suomalaiset perinteiseen, jo häviämässä olevaan rakennuskulttuuriin. Kitinojan pohjalaiskylässä, joka suunnitellaan saumattomaksi jatkeeksi jo olemassa olevalle kylän rakennuskannalle, on myös valtakunnallista kiinnostavuutta". Myös Kokkolan asuntomessuilla viime kesänä sivukohteena oli 1700-luvulta peräisin oleva Knapen talo Neristanissa, Kokkolan vanhassa puukaupunginosassa. Se oli vasta korjausasteella, mutta veti vaihtoehdoista kiinnostunutta väkeä samoin kuin Loviisan wanhojen talojen tapahtuma vetää omalla tahollaan joka kesä, seudun suurimpana kesätapahtumana. 

Komia asuminen 2025 -seminaarissa Seinäjoella minulla oli tilaisuus esittää kysymys Kitinojan perinnekylän soveltuvuudesta asuntomessujen sivukohteeksi suurilukuiselle yleisölle, jossa oli mukana kaikkien Seinäjoen seudun kaupunkien ja kuntien edustajia, rakentamisen ammattilaisia, asumisen markkinoijia ja muita tulevaisuuden asumisesta kiinnostuneita ja siihen vaikuttavia ihmisiä. Äänestys tehtiin heti paikan päällä lähettämällä tekstiviesti, ja viesteistä rakentui seinälle heijastettu pylväsdiagrammi, joka osoitti selkeän enemmistön olevan sitä mieltä, että kyllä se sopisi. 

Jos siis vuoteen 2016 mennessä Kitinojan perinnetonteilla on rakenteilla ja rakentuneina vaikkapa kolmesta viiteen pohjalaistaloa pihapiireineen, voisi olla ihan mahdollista esitellä niitä asuntomessujen sille yleisön osalle, joka haluaa niihin tutustua. Mutta tässä vaiheessa asia on täysin ajatuksen asteella. Mitä siihen sanoo Seinäjoen asuntomessuja valmisteleva työryhmä, mitä siihen sanovat Kitinojan perinnerakentajat - ratkaisu on heidän hallussaan. Vanhana tarinankertojana ja kulttuurimatkailun konkarina tosin jo kuvittelen mielessäni, millaisia opastettuja bussikierroksia alueella itse vetäisin ; D 

Kitinojan esteettis-ekologisen kulttuurirakentamisen valtakunnallinen kiinnostavuus

Keväällä joukko Vaasan yliopiston aluetieteen opiskelijoita ja opettajia teki ekskursion Seinäjoelle, tutustuen ajankohtaisiin aluekehittämisen teemoihin ja käytännön aluekehittämistyöhön mm. Kitinojalla. Aluetieteen professori, VTT Hannu Katajamäki kutsui tuolloin Kitinojan perinnerakentamista edelläkävijämeiningiksi ja kysyi, olisiko se mahdollista konseptoida hyödynnettäväksi myös muualla Suomessa. Kun Hannu Katajamäki on lisäksi maa- ja metsätousministeriön maaseutuasumisen teemaryhmän puheenjohtaja, kommentti on minun mielestäni kehotus tehdä niin.

Suomen kuntaliitossa toimiva arkkitehti ja rakennusvalvonta-asiantuntija Markku Axelsson on jo vuosia kehottanut kuntapäättäjiä kiinnittämään suurempaa huomiota kulttuuriympäristöihin,  paikkojen erityisyyteen ja historian merkitykseen myös silloin, kun päätetään maankäytöstä ja rakentamisesta. Ympäristöministeriön ja kuntaliiton oppaassa, joka on osoitettu kuntapäättäjille, sanotaan näin: "Muutos on pysyvä tila. Ajan myötä yksilö, yhteiskunta ja ympäristö muuttuvat. Aika ei pysähdy edes kohteissa, joissa kulttuurihistorialliset arvot ovat päällimmäisiä, eikä muutoksia sinänsä pidä kaihtaa. Suhteellinen pysyvyys eli muutoksen hallinta sosiaalinen, kulttuurinen, ekologinen ja taloudellinen kestävyys huomioiden on keskeinen tavoite kulttuuriperinnön vaalimisessa". "Paikkakunnan julkikuva ja historialliset piirteet tuovat mukanaan laatutekijän. Määrätietoinen, harkittu ja ennakkoluuloton panostaminen ympäristöön tukee elinkeinoja ja lisää tunnettuutta ja vetovoimaa." "Jos kunta haluaa parantaa imagoaan, lähtökohdaksi voi ottaa kunnan omaleimaisuuden kehittämisen. Oleellisinta on katsoa ympäristöä monipuolisesti, esimerkiksi maisemarakenteen, historian ja ympäristökuvan näkökulmista."

Kitinojan Koto-projekti on valtakunnallisessa Maaseutuverkoston Parhaat käytännöt 2012 -kilpailussa  "oiva paikallisteko" -sarjassa neljän finalistin joukossa. Kilpailun tuomaristo valitsee lokakuussa finalistien joukosta kunkin sarjan voittajan, ja voittajat julkistetaan Maaseutugaalassa 8. marraskuuta Tampereella. Pakkohan tätä on tulkita niin, että perinnerakentamisella on paitsi olemassaoleva kohderyhmä ja paikallinen merkitys, myös valtakunnallista kiinnostavuutta : D