34. Kuvia ja ajatuksia Hälsinglandista, osa IV

Ystegårn i Hillsta

Forsan alueelle tyypillistä ovikoristelua. Tekijä oli maalari
Jöns Månsson i Böle, joka tunnettiin myös nimellä "Rosenmålaren"

Ystegårn oli erikoisin kohde matkallamme Hälsinglandissa. Se on mahtava, suljettu pihapiiri, jota rakennukset suojaavat kaikilta neljältä sivulta. Aika on pysähtynyt, ja seurue hiljenee toviksi vain ihmettelemään paikan tunnelmaa. Ovissa on upeita kaiverruksia, joissa tarueläimet ja koukeroiset skandinaaviset ornamentit yhdistyvät katoksen värikkäisiin koristemaalauksiin. Ensivaikutelma sisätiloista on kuin talon väki olisi kerran lähtenyt ja aikonut tulla pian takaisin, mutta jäänytkin palaamatta.  Seinillä on upeita maalauksia, huonekalut ovat museotavaraa.  Huoneista on kulku suoraan sisätilojen kautta viereiseen rakennukseen, ja taas seuraavaan - navetta, talli, ajokaluliiteri ja muut tilat ovat kaikki saman katon alla olevaa kokonaisuutta. Mutta talo ei ole avoin yleisölle ja näemme, että katto vuotaa ja tarvetta kunnostukseen olisi. Paikka on vaikuttavin näkemistämme - miksi sitä ei pääse katsomaan? Miksi sitä ei ole kunnostettu? Miksi se ei maailmanperintölistalle päässeiden talojen joukossa, jonne se selvästi kuuluisi?  

Oppaamme Åsemi Byström kertoo lisää. Ystegårn oli 1700-luvun puolivälissä yksi seudun suurimmista taloista. Tuolloin neljältä sivulta suljetut pihat olivat yleisiä, nyt niitä on jäljellä enää muutama koko maakunnassa. Talon kukoistusaika oli 1800-luvun alussa, jolloin kolmenkymmenen vuoden aikana rakentuivat kaikki nykyisin nähtävissä olevat rakennukset. Matalat parituvat saivat toisen kerroksen, taloa pidennettiin ja piharakennuksiin tehtiin uusia osia. Taloa ei oltu ositettu perinnönjaoissa, ja siksi lähes kaikki siihen kuuluneet esineetkin olivat yhä jäljellä. Jo 1920-luvulla Nordiska Museet iski siihen silmänsä. Silloin harkittiin sen siirtämistä Tukholman ulkomuseoon Skansenille. Esineistö luetteloitiin ja todettiin arvokkaaksi. 

Talo pysyi paikoillaan, mutta viimeisen asukkaan jälkeen vuonna 1961 siellä järjestettiin huutokauppa jossa kaikki irtain oli myytävänä. Liikemies Jonnie Dahlström osti talon tavaroineen. Hän oli antiikista ja kulttuurihistoriasta kiinnostunut mies, joka 1960- ja -70-luvuilla kunnosti talon sen ajan ihanteiden mukaisesti vastaamaan mielikuvaa siitä, millainen talo oli ollut kukoistuksensa aikana 150 vuotta aikaisemmin. Ulkoseinistä poistettiin punamultaus, tiilikatot muutettiin puisiksi ja sisätiloja palautettiin vanhaan asuunsa.  Keräilijänä Dahlström toi Ystegårniin talonpoikaista esineistöä myös muualta maasta, joten huoneissa voi nähdä myös Hälsinglandille epätyypillisiä esineitä ja maalauksia. 

Sittemmin talo oli useita vuosia isännättömänä, alkoi rapistua, ja sen kulttuurihistoriallinen arvo tuli uhatuksi. Hudiksvallin yrittäjät yhdessä päättivät pelastaa talon tuleville polville, ostivat ja yhtiöittivät sen. Erityinen säätiö otti vastuun inventoinneista. Perustettiin myös yhdistys nimeltä "Hillstas Vänner". Yhtiö, säätiö ja yhdistys luotsasivat Ystegårnia eteenpäin yhteistyössä Gävleborgin maaherrakonttorin kanssa. Laadittiin suunnitelmia, joihin kuului inventointeja ja rakennusten kunnostusta, puutarhan ja ympäristön hoitoa, ravintolatoimintaa ja paikan avaaminen yleisölle vuoteen 1999 mennessä. Omistuskuvioista tuli kuitenkin suuri ongelma ja ne ovat vaikuttaneet mm. rahoituksen saamiseen. Yksi Hälsinglandin hienoimmista kohteista on jäänyt syrjään kehittämisestä ja uinuu, kunnes taustalla vaikuttavat esteet on selvitetty ja poistettu. 

Byströms

Hälsinglandissa on ainoastaan neljätoista säilynyttä, kaikilta sivuiltaan suljettua umpipihaa rakennuksineen. Åsemi itse asuu yhdessä niistä. Saimme kunnian tutustua hänen yksityiseen hälsingeläistaloonsa, joka on ainutlaatuinen monessa mielessä. Se sijaitsee paikalla, jossa on asuttu jo rautakaudella. Pellon reunassa on muinaishauta, ja harjaantuneimmat havaitsevat vanhoja kulttuurikasveja kulkureitin varresta. Talo on kuulunut Åsemin suvulle pitkään, eikä sitä ole missään vaiheessa jaettu. Vuosikymmenten ja taas vuosikymmenten aikana kertynyttä ja harvinaiseksi käynyttä tavaraa on säilytetty varsinaisen sukumuseon tarpeiksi saakka.  Harva meistä pystyy näyttämään vieraille esivanhempien vaatevarastoja suoraan henkarilta tietäen, kuka niitä on käyttänyt - tai osoittamaan vuoron perään kutakin huonekalua ja mainitsemaan, kenelle suvussa se on alunperin kuulunut. Kun Åsemi koskettaa esineitä, kosketuksessa on tiettyä hellyyttä.  Hänen haaveenaan on kunnostaa talo ja pitää siitä huolta, kuten siitä on ennen pidetty. 

Åsemi on syntynyt Etelä-Afrikassa, opiskellut valtiotieteitä, ja työskentelee tiedottajana ja opettajana. Hän kertoo aikoinaan päättäneensä, ettei koskaan muuttaisi maaseudulle - mutta toisin kävi. Sukutalo ja kotiseutu vetivät vastustamattomasti puoleensa ja nyt hän toimii aktiivisesti mm. kotiseutuyhdistyksessä ja paikallisena matkaoppaana. 

Oppaamme Åsemi Byström

Byströmsin pihassa