torstai 23. elokuuta 2012

33. Kuvia ja ajatuksia Hälsinglandista, osa III


Gästgivars



Gästgivars on toinen tuoreista maailmanperintötaloista Hälsinglandissa. Se toimi aikoinaan kestikievarina, ja osa sen rakennuksista on peräisin 1700-luvun puolelta. 

Suurinta huomiota paikassa kiinnitti kaikki, millä se on tuotu yleisön ulottuville. Ulkorakennuksessa oli lapsille leikkipaikka, päätalon yläkerrassa oli meneillään käsityökurssi, yläkerran toisissa huonetiloissa oli kiinnostava rakennusperinteeseen liittyvä näyttely, ja alakerrassa sijaitsi monipuolinen käsityömyymälä, jossa oli tarjolla paikallista tuotantoa aina erityisen Gästgivars-tapetin mallin mukaan tehdystä lahjapaperista lähtien. 


Erik Nordin opastamassa ryhmäämme yläkerran näyttelyssä
Tekniikat olivat tuttuja - näyttelyssä ne esitettiin selkeästi

 Stenegård 



Apteekkari Julius Brun osti Hansin ja Kusensin talot vuonna 1856 ja alkoi rakentaa sitä Stenegårdia, joka nyt on yksi yksi Hälsinglandin suurimmista matkailukohteista. Kesti noin kolmekymmentä vuotta rakentaa kaikki tilan rakennukset. Apteekin ja lääkärin vastaanoton lisäksi Julius Brun kehitti malliksi kelpaavaa maataloutta ja perusti mm. navetan, jossa asusti nelikymmenpäinen lihakarja. Apteekkari perusti myös puutarhan, jossa hän kasvatti lääkekasveja. 

Sisäänpääsy Stenegårdiin on ilmainen ja tarjonta on laajaa ja monipuolista. Infopiste esitteineen sijaitsee samoissa tiloissa käsityöputiikin kanssa. Rakennuksista löytyy lisäksi mm. ravintola, leipomo, kurssitiloja, näyttelytiloja, konserttitiloja, varastoja, kesämajoitusta ja useiden erilaisten yritysten toimitiloja - esimerkiksi sisustusliikkeen, vaatepuodin ja lähiruokamyymälän.  Yksi yrityksistä on rakennusapteekki. Ulkotiloihin on rakennettu konserttilava ja picknick-paikka. Apteekkarin  puutarhasta on kehittynyt perinnekasvien esittelykohde, jossa on paikkansa myös yrttitarhalle ja keittiöpuutarhalle. Perinnekasvit ovat kokeneet renessanssin samalla kun kiinnostus vanhoihin taloihin on kasvanut myös Ruotsissa.  

Hälsingeläistaloja lasten leikkimökkikylänä Stenegårdissa

Erityisesti Stenegårdissa on huomioitu lapsiperheiden viihtyminen ja sitä markkinoidaankin perhekohteena. Leikkialue hälsingeläistyylisine leikkimökkeineen kiehtoo takuulla kaiken ikäisiä. Picknick-korin mukaan ottamista suositeltiin arvatenkin siksi, ettei täältä tee mieli lähteä pois kovin nopeasti. Puutarhassa järjestetään lapsille kasveihin ja kasvamiseen liittyviä oppimisleikkejä - istuttamista ja kylvämistä, kastelemista ja kasvien hoitamista. Miten pienestä siemenestä kasvaa kokonainen kukka? 

Osallistuimme Stenegårdissa Folkfrossa-kansanmusiikkikonserttiin, jossa ehdimme nähdä nuorten viikon mittaisen kansanmusiikkileirin päätöskonsertin. Esitys oli todella upea - on hämmästyttävää, miten paljon uutta taitavat nuoret kansanmuusikot olivat oppineet yhden ainoan viikon aikana. Siinä kuultiin jigiä ja polskaa, ja meidän iloksemme myös suomalaisia lauluja. Nuorten soittamisen riemu paistoi hymyileviltä kasvoilta ja aistittavissa oli myös surua leirin päättymisestä ja huomisesta, jolloin kaikki uudet ystävät kaikkoaisivat takaisin maailmalle, kukin omaan suuntaansa. Opettajat olivat Belgiasta, Englannista, Ruotsista ja - kas - Pohjanmaalta. Konsertin päätteeksi leirin järjestäjä kertoi, että pohjalaisen rahoituksen päättyessä ensi kesän leirin järjestämiseksi etsitään uusia yhteistyökumppaneita.  Meillä oli tiedossa, että Etelä-Pohjanmaalla puolestaan haetaan yhteistyökumppaneita nuorten kansanmusiikkikoulutukseen Ruotsista. Päädyimme juttelemaan asiasta järjestäjän kanssa. Kukaties kansanmusiikkiyhteistyö hälsingeläisten ja pohjalaisten välillä jatkuu myös ensi kesänä?  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti