16. Loviisan Wanhat talot

Viideltä aamulla elokuun viimeisenä lauantaina lähti Kitinojalta pieni ryhmä kohti Loviisaa nähdäkseen, millainen on Wanhat talot -tapahtuma. Kaupunki oli täynnä vanhojen talojen vuoksi tulleita ihmisiä. Torit pursusivat antiikkia ja keräilytavaraa, ja värikkäitä kirppareita oli pystytetty yhteen jos toiseenkin pihapiiriin sekä katujen varsille. Tarjolla oli ammattilaisten luotsaamaa remonttiseminaaria ja korjausklinikkaa, taidenäyttelyitä, musiikkiesityksiä, laadukkaita käsityötuotteita, tunnelmallisia kahviloita, lähi- ja luomuherkkuja - ja yli kolmekymmentä kiinnostavaa talokohdetta, joiden omistajat pitivät avoimia ovia ja ystävällisesti esittelivät paitsi kotejaan, myös upeita puutarhojaan.   

 Kaksi päivää jäi lyhyeksi ajaksi tutustua kaikkeen kiinnostavaan. Oli mahdollista seurata vierestä vanhojen ikkunoiden ja ovien kunnostusta, tutkia perinnerakentamista koskevaa kirjallisuutta, hankkia varaosia, tutustua vanhojen rakennusosien uudistuotantoon, tehdä kysymyksiä ja saada asiantuntevia vastauksia. Ja ne kodit - ehdimme vierailla hätinä puolessa kaikkein lähimpänä sijaitsevassa, koska näkemistä ja tutkittavaa oli niin paljon ja koska niiden kodikkuus ja tunnelma pihapiireineen, kukkineen ja runsaine yksityiskohtineen houkutti viipymään pitkään. Monta tarinaa jäi kuulematta, joten viiden tunnin matka Etelä-Pohjanmaalta etelärannikon pikkukaupunkiin tulee taittumaan näiden talojen ja niissä asuvien ihmisten vuoksi toisenkin kerran. 

Tontit eivät ole suuria, mutta rakennusten reunustamat pihat muodostavat suojaisia, yksityisiä tiloja, joissa on oma rauhansa. Niissä on riittävästi tilaa kaikelle, mitä sielu halajaa - pihoissa näki kasvimaita, hedelmäpuita, kauniita istutuksia, oleskelukeitaita, pihakeittiöitä, lemmikkieläimiä, lasten leikkejä... luovia asetelmia, upeita ikkunanpuitteita ja harmonisia väriyhdistelmiä. Sisätiloissa katse kiinnittyi valokatkaisimiin, ikkunansalpoihin, lankkulattioihin, lautakattoihin, paperitapetteihin, koristeellisiin kakluuneihin, puuhelloihin - ja tottakai sisustuksellisiin yksityiskohtiin, jotka paljastivat jotain talon asujien persoonasta ja elämäntavasta. Taloja on korjattu, mutta niitä ei ole korjattu kuoliaiksi. Vanhaa ja uutta oli yhdistetty usein hyvin taitavasti ja vanhat esineet olivat usein arkipäivän käytössä - eivät pelkkinä koristeina. Monissa kodeissa näkyi runsaasti kirjallisuutta, taidetta ja käsityötä. Televisiot ja tietokoneet olivat käytössä, mutta eivät huonetilaa ja elämää hallitsevissa rooleissa. 

Poimintoja kävijöiden huudahduksista: "Tällaisen keittiön minäkin haluaisin!", "Äiti, äiti - täällä tehdään tauluja!", "Katsokaa, miten isoksi kasvanut kurpitsa!", "Isi tule katsomaan, täällä ulkona on kilpikonna!", "Uskomaton veranta", "Ihanaa!", "Oooooh!" ja sitten myös "Voi hyvänen aika, aurinko paistaa katon läpi!" - osa taloista oli nimittäin vasta tulossa korjattaviksi. Parrakas nuori mies seisoo kädet ristissä harvakattoisen uuden hankintansa permannolla ja näyttää ylpeältä. Vähän vanhempi mies osoittelee innokkaasti seiniä ja tekee ehdotuksia materiaalivalinnoista. Epäuskoiset ulkopuoliset kuuntelevat korvat höröllä suunnitelmia, joiden myötä tämäkin talo tulee vielä muuttumaan yhdeksi noista toisista, hyvin hoidetuista ja elämää pursuavista kodeista. Se on uniikki, sillä on historia, sen uudet omistajat tunnistavat sen arvon ja sen seinien sisällä on lähtemässä käyntiin arvokas jatkumo. Sitä ei revitä maan tasalle kerrostalon tai esitteestä poimitun tusinatalon tieltä. 

Myös täydentävää uudisrakentamista tehdään, eikä sitäkään tehdä tusinatyyliin. Mariankadulle on tämän ja viime vuoden kuluessa noussut elementtiratkaisuna "yhden perheen asuinrakennus, jossa on 7 huonetta, keittiö ja saunaosasto, sekä talousrakennus joka sisältää varaston, autokatoksen, askartelutilan ja ateljeen". Julkisivu kadulle päin on perinteinen - lähinnä ikkunoista ja sokkelista näkee, ettei se ole vanha. Sisäpihan puolella nuoruuden näkee muista seikoista. Millainen se olisi ollut huonetiloiltaan, sitä ei ollut mahdollista päästä katsomaan ainakaan tänä vuonna. Joka tapauksessa on mukava nähdä, että uudisrakentamisessa kunnioitetaan ympäristöä ja tyyli pysyttelee näin lähellä alueelle leimaa-antavan vanhan rakennuskannan luonnetta poikkeamatta siitä liikaa. Se sulautuu hyvin maisemaansa ja luo historiallista jatkumoa omalla hienolla tavallaan. Sillä on jo nyt oma syntytarinansa kerrottavanaan, ja pian sen asukkaat alkavat luoda sille lisää tarinoitavaa. Tämä talo kiinnostaa rakennusteknisiltä ratkaisuiltaan niin paljon, että toivon sen tulevan avoimien ovien tapahtumaan mukaan tulevina vuosina. Haluaisin tietää tarkemmin, mistä se on tehty ja onko se todella sitä, miltä ulospäin näyttää - eli onko se rakennettu niin, että se on paikoillaan vielä sadan vuoden kuluttua. Siinä voi piillä se varsinainen ero viereisiin isomummo- ja isovaaritaloihin verrattuna. 

Planjatalo Oy / Iin Fasadi Oy; puisto- ja katujukisivut

Mariankadun uudisrakennus

Paluumatkalla kävimme keskustelua siitä, miten voisi luonnehtia Loviisan vanhojen talojen asukkaiden elämäntapaa ja ajatusmaailmaa. Totesimme, että tapaamiamme talonomistajia yhdisti ylpeys tehdystä työstä arvokkaiksi katsottujen talojen hyväksi. Talot antoivat omistajilleen paljon takaisin. Niissä oli lämmin henki ja rauhaa huokuva ilmapiiri, joka varmasti helpottaa monen asukkaan arkeen kuuluvaa kiirettä. Niissä sai vaikutelman kiireettömyydestä ja turhan hössötyksen sivuuttamisesta, eikä se varmaan aivan hatusta vedetty vaikutelma ollutkaan. Puutarhat saivat kasvaa romanttisen rehevinä, pintoja ei uusittu vain sen takia että niiden tulisi jostain syystä olla sileitä ja kiiltäviä, eikä remontoidessakaan hötkyilty nopean valmistumisaikataulun tahtiin vaan harkiten ja alkuperäistä säästäen sen sijaan, että olisi ensin revitty ja sitten uusittu. Ihmiset vaikuttivat meidän silmissämme työtäpelkäämättömiltä mutta rennoilta, taiteellisilta, luovilta ja innostuvilta. Sellaisilta,joiden joukossa ei näy mitään "tekokynsi-ihmisiä eikä pintaliitäjiä", vaan ahkeria ja itse käsillä tekeviä persoonia. Kenenkään ei kuultu valittavan työn määrästä tai epämukavuudesta - elämän laatua oli parannettu ryhtymällä sellaisiin tekoihin, jotka nähtiin arvokkaiksi. Jos jossain kohdin on luovuttu modernina pidetystä mukavuudesta, tilalle on saatu perinteistä mukavuutta, luonnonmukaisuutta, kauneutta ja mielihyvää tehdyistä valinnoista. Kun pohjalaiseurue toteaa yhteen ääneen jotain tällaista, se tarkoittaa tunnustuksen antamista ja ilmineeraa hyväksyntää ja kunnioitusta : )