Mustasaaren Sulva äänestettiin ylivoimaisesti Suomen parhaaksi asuntoalueeksi 3800:n kilpailuun ilmoitetun alueen joukosta vuonna 2006. Sulvan kylän ytimen muodostaa purku-uhan alla olleiden, muualta siirrettyjen, moderniin asumiskäyttöön kunnostettujen vanhojen pohjalaistalojen muodostama kokonaisuus Stundarsissa. Kilpailun toteutti Suomen Kiinteistöliiton "Hyvä Asuminen 2010"-kehitysohjelma. Kaksitoista jatkoon päässyttä aluetta esiteltiin perjantai-iltaisin MTV3:n "Joka kodin asuntomarkkinat" -ohjelmassa. Kilpailun tarkoitus oli selvittää, millaisia asioita ihmiset pitävät asuntoalueella tärkeänä. Yleisöäänestys toteutettiin 24.11.-3.12. internetissä, ja äänistä suurin osa tuli Etelä-Suomesta.
"Perinteisen miljöön luominen rakennuksia siirtämällä ja kiinnittyminen vahvaan kyläperinteeseen on aivan uudenlainen konsepti tuottaa ympäristöä. Tämän tyyppisellä perinnemiljööllä tulee olemaan yhä suurempi kysyntä tässä hektisessä maailmassa", todettiin asiantuntijaraadissa. "Kysyntä on paljon, paljon suurempaa kuin tarjonta. Ei ole vapaita tontteja. Paikka ja yhteisöllisyys tekevät siitä niin halutun", sanoo Helena Nurmikoski Vaasan Huoneistokeskus Oy:stä.
Sulvan Stundarsissa sijaitseva perinneasuntoalue sijaitsee ulkomuseon vieressä ja alueella on kaikkiaan yi sata muualta tuotua rakennusta joko museo- tai asuinkäytössä. Alueen rakennusjärjestys tehtiin jo vuonna 1976. Se oli aikanaan poikkeuksellinen ratkaisu - ja sitä se on edelleen. Asukkaat ovat itse määritelleet, millaisessa ympäristössä haluavat asua sekä luoneet säännöt sille, miten alueella saa rakentaa. Sen sijaan, että asuinalueelle olisi rakennettu kunnan aikomia kerrostaloja, sinne onkin saanut rakentaa ainoastaan muualta siirrettyjä vanhoja pohjalaisrakennuksia.
Rakennustapaohjeen mukaa enintään kaksi asuntoa käsittävän päärakennuksen lisäksi tonteilla on oltava tietty vähimmäismäärä muitakin perinteiseen pihapiiriin kuuluvia rakennuksia. Asumisen, sosiaalisen toiminnan tai kotiteollisuustoiminnan edellyttämiä peruskorjauksia rakennuksiin saa tehdä vain siten, että rakennuksen historiallisesti arvokas tai kyläkuvan kannalta merkittävä luonne säilyy. Kaduille ei haluta asvalttipintaa eikä moderneja katulamppuja. Ja niin edelleen. Tonttien lukumäärä on kasvanut alkuperäisestä yhdeksästä kahdeksaantoista ja lisää tulijoita olisi, jos vain tontteja riittäisi.
Sydän sykähtää lämpimästi, kun kävelee Stundarsin vanhojen rakennusten keskellä. Maisema on kuin postikortista ja tunnelma niin kotoisa, että tekisi mieli jäädä sinne. Kun alueen asukas ystävällisesti päästää katsomaan kotiaan sisältä saakka, voi todeta että siellä on ihailtavan hienosti osattu yhdistää nykyajan asumismukavuus vanhan talon henkeen ja luonteeseen. Mistä tämä vahva tuttuuden ja viihtymisen tunne tulee? Pelkästään omista kadonneen lapsuusmaiseman muistoistako? Kenties peräti kollektiivisesta muistista? Viehättävistä kuvista, joita maalaisromanttiset sisustuslehdet ovat pullollaan? Kaipuusta rauhaan ja harmoniseen kauneuteen kiireisen elämän ja rikkonaisten autonikkunanäkymien keskellä ainakin. Tulkoon tunne mistä tahansa, sen jakaa moni omasta vanhasta talosta haaveileva. Tällaisessa paikassa, jossa historiasta on tehty tulevaisuutta, olisi hieno asua.
Silti mielessä kalvaa pikkuinen murhe. Onko jokainen tälle alueelle siirretty vanha rakennus todella ollut purku-uhan alla? Eikö yhdelläkään olisi ollut uuden elämän mahdollisuutta sillä pohjalaisella paikkakunnalla, missä sen historia on muodostunut ja mistä se on haettu? Jos vanhan rakennuksen metsästäjä kiertää maakunnissa etsimässä suurinta, kauneinta ja hyväkuntoisinta pois siirrettäväksi tänä päivänä - kun oman kulttuuriperinnön arvostus nostaa päätään ja mahdolliset muuttajat kyselevät perikunnilta tyhjillään olevia taloja - onko hän yhä rakennuksen pelastaja? Missä vaiheessa vanhojen talojen pois siirtäminen alkaa muistuttaa ryöstämistä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti